Laitoin vuosi sitten blogin tauolle,koska tunsin ettei ole enää mitään kirjoitettavaa ja harjoittelusta kertovia blogeja tuli koko ajan lisää.Buumi tuntuu jatkuvan edelleen,no monelle varmasti hyvä motivaatio kohti päämäärää,mikä se ikinä onkin.Nyt on kuitenkin aika palata takaisin.Haluan jakaa kokemukseni ja kirjoittaa myös itseäni varten.Jollain tavalla uskon tämän toimivan terapiana itselleni.
Harjoittelin talven ja kevään melko kovaa kohti kesän kisoja.Mielessä oli ensimmäinen vuosi 50v sarjassa.Tavoitteena Ruotsissa Motalassa järjestettävät MM-kisat ja siitä jatkona eri matkojen SM-kisat.Viimeisenä Ironman Kööpenhamina elokuun lopussa.Keväällä tein melko paljon jo aika kovia harjoituksia ja huomasin sen vaikutuksen itsessäni.Kunto alkoi nousta kohinalla,mutta jokin kaiversi minua.Kova harjoittelu alkoi näkyä ehkä enemmän henkisenä väsymyksenä.Maaliskuussa myös pakaralihaksen kiinnike tulehtui ja olin pari viikkoa juoksematta.Tuohan oli selvä varoitus,keho alkaa oireilemaan ja ilmoittamaan milloin pitää rauhoittua.En sitä vielä tuolloin kuunnellut.
5vkoa sitten tein totaalisen muutoksen harjoittelussa.Kevensin ja pudotin VK-harjotukset pois kokonaan.Siirryin harjoittelemaan ns.MAF harjoittelua,joka perustuu
Dr.Philip Maffetonen metodiin.
Hänen kuuluisimmat valmennettavat ovat varmasti olleet Mark Allen ja Mike Pigg.Jo parin viikon harjoittelun jälkeen huomasin muutoksen itsessäni ja aloin taas nauttia kokonaisvaltaisemmin harjoittelusta.Pääsin pois suorittamisesta ja löysin terveellisen tavan harjoitella.Iän karttuessa palautuminen ei ole enää samaa kuin ennen.Viime viikko oli koko kevään paras harjoitus viikko ja olin todella tyytyväinen ja onnellinen.Olimme Katjan kanssa viettäneet kivan viikonlopun Yyterissä,minä treenasin ja hän juoksi puolimaratonilla ennätyksen.Olin löytänyt oikean tavan itselleni,pystyin harjoittelemaan paljon,nauttia siitä ilman olematta väsynyt ja kipeä koko ajan.Kerron tässä matkan varrella enemmän harjoittelusta,kun se jälleen alkaa....
Muutos
Ma 18.5.2015 heräsin aamulla ja menin pesemään kasvojani.Ihmettelin oliko silmässä joku roska,kun en oikein nähnyt sillä.Hieroin silmää ja rupesin syömään aamupalaa.Ihmettelin edelleen mikä silmää vaivaa.En huomannut mitään muuta oiretta,ehkä jonkinlainen pieni tuntemus takaraivossa.Päätin,etten voi mennä töihin,koska en uskalla edes autoa ajaa.Totesin olevan parempi lähteä käymään lääkärin vastaaotolla ja Katja vei minut Päijät-Hämeen keskussairaalaan.Pääsin päivystyksessä Neurologin vastaanotolle melko nopeasti,hän tutki minut ja sanoi kyseessä olevan aivoinfarkti.En uskonut ja kysyin häneltä 2 kertaa oletko tosissasi?Hän sanoi,että pää pitää kuvata heti ja siirryn aivohalvaus osastolle 24h vaakatasoon.Päätäni kuvattiin pariin kertaa samoin kaulasuonet ja silmälääkäri tutki näkökentät.Välillä diagnoosi vaihtui,mutta lopullisesti kuitenkin totuus oli alkuperäinen.Oikean puolen näköhermossa tukos,aivoinfarkti.Tunteet vaihtuivat moneen kertaan diagnoosien vaihdellessa.Mietin moneen kertaan miten minulle voi tämä tapahtua.Suurimmat riskitekijät aivoinfarktiin ovat,liikkumattomuus,korkea kolestroli,verenpaine,tupakka ja alkoholi.Mikään ei osunut kohdalle,alkoholiakaan en ole juonut 10vuoteen,edes olutta.Syön erittäin terveellisesti.Muistan,kun lopullinen totuus selvisi ja menin sairaalan kanttiiniin niin mietin pitäisikö laittaa elämä risaiseksi ja syödä kahvin kanssa pulla.Rupesi hymyilyttämään,mutta ajattelin etten edes sitä tee,koska haluan jatkaa elämääni juuri samoin kuin aiemmin.Se oli jonkinlainen päätös siitä,etten luovuta vaan jatkan positiivisena eteenpäin.
Olin sairaalassa ma 18.5-pe 22.5.Eli pääsin eilen pois.Vas. silmäni näkökenttä on kaventunut.En näe sivulle kuin jonkinlaisia varjokuvia kuin hidastetussa filmissä epäselvästi.Siellä pyörii koko ajan jotain hitaasti.Oik. silmän näkökenttä on vain pikkasen kaventunut vas. puolelle.Eteen näen selvästi,mutta tuntuu kuin näkö olisi hieman hitaampi.Mitään muuta oireita ei minulla ole ollut koko aikana.Sain alkuun 3kk sairaslomaa,lääkitys loppuelämäksi ja ajokielto toistaiseksi autolla siis ei pyörällä:) Pari vkoa pitää ottaa todella rauhallisesti ja sen jälkeen voi varovasti alkaa lenkkeilemään.Eilen tultuani sairaalasta läksin yksin käymään apteekissa ja totesin kuinka maailma on muuttunut.Tuntuu oudolta astua ovesta uuteen maailmaan,joka oikeasti tuntuu pelottavalta.Muutos on aika hirveä.Entinen itsevarma palomies pelkää liikkua yksin kaupungilla.Mikään ei ole kuin ennen.
Tänä aamuna alkoi siis uusi elämä kävelylenkillä Katjan kanssa.Yritän pysyä positiivisena ja mennä eteenpäin.Tulevaisuus pelottaa,mutta kuitenkin haluan uskoa tälläkin olevan jokin tarkoitus.Halusin alkaa pitää tätä blogia uudelleen päiväkirjana itselleni ja jos joku saa siitä jotain niin hienoa.Katselen vielä itseäni ulkopuolelta,en pysty sisäistämään uutta minääni,kuitenkin uskon kaiken järjestyvän ja tämän olevan vain yksi vaihe elämässäni.
Onneksi minulla on paljon rakkaita ystäviä ympärillä,jotka tukevat minua jaksamaan eteenpäin.
Yrittäkää muistaa elää tässä hetkessä,kaikki voi muuttua niin nopeasti.
