Viikko kotona

Ensimmäinen reilu viikko takana totuttelua normaaliin elämään.Muutama ensimmäinen päivä oli vaikeita.Tuntui epätoivoiselta liikkua ja tottua näkömuutokseen.Pikkuhiljaa huomasin muutoksen itsessäni ja rupesin tottumaan liikkumiseen.Päätin lähteä reilusti liikkeelle ja jos törmäilen kaupungilla ihmisiin niin pyydän vain kohteliaasti anteeksi.Muutama kiilaus on sattunut,muttei onneksi mitään pahempaa.Alkuviikon kävelylenkit tein aivan hiljakseen maisemista nauttien.

Aamut ovat olleet kerrassaan upeita.Mieletöntä terapiaa lähteä aikaisin aamulla kävelemään ja nauttimaan auringon noususta.Sataman ja Pikku-Veskun alue on aamuisin todella kaunis.

Keskiviikosta lähtien aloin kävellä jo hieman reippaammin.Aamun lenkistä muodostui n.10km mittainen.Parina päivänä tein saman 2 kertaa.Meinasi mennä kroppa jumiin,kävely on jotenkin niin erilaista kuin juoksu.Loppuviikosta riitti kerran päivässä kävely,joten hyppäisin trainerin selkään ja pyörittelin hiljaa tunnin verran jalkoja palautellen.Siis iskin sykemittarin kiinni ja katsoin,ettei syke nouse kuin maximissaan 95.Huimaa vauhtia:) Meneehän se siinä Netflixiä katsellen.Olo tuntuu paremmalta kun tekee hiljaa jotain eikä jää vain makaamaan.Sunnuntai aamuna vihdoin pääsin hölkkäämään.12km hölkkää ja kävelyä,taas sykemittari kiinni ja maximi pidettiin 120:ssä.Taas oli hurjaa menoa,no sillä ei ole kauheasti väliä,nautinto oli mieletön.Eräs jakso päättyi ja nyt alan hiljakseen treenailemaan kuitenkin seuraavat 2 viikkoa todella varovasti.

En olisi uskonut viikko sitten,millainen muutos voi tapahtua näin nopeasti.Olen ollut positiivinen koko ajan,pieniä romahduksia lukuunottamatta.Ajatusmaailma tulevaisuudesta on muuttunut koko ajan paremmaksi ja huomaan jo ajattelevani josko uskaltaisi mukaan johon kisoihinkin tänä kesänä.
Nyt tuntuu jo,että uskaltaisin jopa hypätä pyörän selkäänkin vaikka näössä ei ole suurempia muutoksia tapahtunut....vielä.