Uusi alku

Pitkä vuosi lähenee loppuaan. On kieltämättä ollut melkoista ylä-ja alamäkeä. Viime kirjoituksessani olin melko katkeroitunut, kun työhön paluussa oli oikeastaan seinä vastassa. Sairaslomaa on nyt 7 kuukautta takana. Se on pitkä aika, monenlaista on matkan varrella mielessä pyörinyt. Välillä vajonnut  masennukseen ja välillä ajatellut tämän olevan uusi mahdollisuus. Hetkeäkään en ole katunut, että olen avoimesti tapahtuneesta kertonut. Suosittelen avoimuutta, jos joskus joudut kokemaan jotain vastaavaa elämässäsi. Suuri kiitos kaiken kestämisestä kuuluu läheisilleni, he ovat tukeneet vaikeina aikoina. Kaikkien seurakaverien tuki on ollut myös mahtavaa, kiitos jokaiselle kaikista pienistäkin ajatuksista ja asioista, jotka ovat auttaneet jaksamaan.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Aloitin omaa valmennustoimintaa ja ohjaamaan joogaa. Syntymäpäivätkin meni ja puoli vuosisataa tuli täyteen.  Ajokortti vietiin kokonaan pois, ei enää asiaa auton rattiin, vaikka uskon liikenteessä olevan paljon huonompi näköisiäkin. Pääsin opiskelemaan Pajulahteen, VAT:n (valmentajan ammatti tutkinto) Hain sinne opiskelemaan jo ennenkuin työkuvioni selvisi ja oikeastaan kaikki kääntyi kuitenkin aivan uskomattoman hienosti. Palaset rupesivat loksahtelemaan kohdalleen ja kaikki kääntyi lopullisesti uudeksi mahdollisuudeksi. Aloitan vuodenvaihteen jälkeen työt uudestaan Pelastuslaitoksella. Minusta tulee Päijät-Hämeen Pelastuslaitoksen liikunnanohjaaja! Olen aivan mielettömän onnellinen.

Elämässäni on ollut käännekohtia suunilleen10 vuoden välein ja niin kävi taas. Nämä "muutos prosessit" ovat olleet rankkoja. Ne ovat aina alkaneet jonkinlaisena negatiivisena tapahtumana ja tämän seurauksena on alkanut tapahtua lopulliseen muutokseen johtavia asioita. Lopulta olen ollut tienhaarassa ja olen lähtenyt menemään uutta reittiä. Joka kerta muutos on lähtenyt tapahtumaan siihen suuntaan, mihin olen sitä jo pitkään mielessäni halunnut. Uskon itse, että alitajuntamme vie meitä siihen suuntaan kuin itse haluamme, tietenkin jos annamme sen vaikuttaa ja kuuntelemme omaa sisäistä ääntämme.

Nyt  kun mietin toukokuussa tapahtunutta aivoinfarktia, koen melko ristiriitaisia tunteita. Syytä ei ole siihen löydetty. Vielä on edessä tutkimus, jossa katsotaan onko sydämen kammioiden välissä reikä. Tämä voisi selittää tapahtuman, mutta on mahdollista ettei koskaan lopullista syytä löydy. Mutta ne ristiriitaiset tunteet.  Uskon siis muutokseen,  jostain täytyy luopua,  jotta se olisi mahdollinen. Minulta lähti osittain näkö, tämän seurauksena tapahtui suuri muutos elämässä juuri siihen suuhtaan mihin halusin.

Mielessäni pyörii kysymyksiä. Jos minulta olisi kysytty ennen näön menetystä olisinko valmis muutokseen elämässä, jos luopuisin osittain näöstä, vastaus olisi jyrkkä ei. Nyt olen pyöritellyt samaa kysymystä eli haluaisinko näköni takaisin ja näin palaisin vanhaan ilman muutoksia elämässäni. Vastaus on en. Jos jostain on luovuttava saadakseen uutta tilalle niin hyväksyn sen.



Hyvää vuotta 2016 kaikille, pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne.

Sairaslomalla vai sairas lomalla

Luin aamulla Työterveyslaitoksen johtajan kirjoittaman artikkelin koskien sairaslomia ja rupesin miettimään omaa tilannettani. Olen siis ollut sairaslomalla 18.5.-15 alkaen. 11.5. sain aivoinfarktin.  Minulle tehtiin ns. kevyt näkökenttä tutkimus, josta diagnoosi oli vasemman silmän osittainen näön menetys. Sain 3kk sairaslomaa ja 2viikkoa totaalikielto urheilusta. Sen jälkeen sain luvan aloittaa varovasti liikkumisen ja kuukausi kotiinpääsyn jälkeen jatkaa elämää normaalisti. Aloin vaikeuksien kautta totuttelemaan uuteen elämään. Elokuun lopussa sairasloman täyttyessä tehtiin suurempi näkökenttä tutkimus, jonka diagnoosi oli molempien silmien näön osittainen menetys. Näkökentästä puuttuu 1/4  vasemmasta alakulmasta molemmista silmistä. Olin tässä vaiheessa jo täysin asennoitunut palaavani normaalisti töihin., mutta koska sain edelleen ajokiellon en päässyt töihin.
Taas lisää sairaslomaa 3kk aina marraskuun loppuun saakka. Silloin tehdään myös uusi tutkimus.
Tämä näönpuutos ei haittaa normaalielämää lainkaan.

Kävimme työnantajan ja työterveyshuollon kanssa neuvottelun ja työnantaja ilmoitti todella tylysti, etten voi palata töihin. Ainoa asia mitä en voi tehdä on ajaa autoa. Jokainen muu vuorossa oleva palomies voi sitä tehdä. Alamme ongelma on ikääntymisen johdosta tapahtuva fyysisen työkyvyn alentuminen eli huono kunto. Tämä mielestäni vaikuttaa myös henkiseen työkykyyn ja itsevarmuuden huonontuessa yhdessä ikääntymisen kanssa tämä korostuu rajusti. Itse olisin siis halunnut takaisin töihin, mutta minua ei otettu. Toimenkuvaani (ylipalomies) kuuluu palomiehen tehtävät ja toimia esimiehen sijaisena. Pystyn toimimaan esimiestehtävissä, läpäisen kaikki mahdolliset kuntotestit eli pystyn toimimaan palomiehen tehtävissä, poislukien ajamaan autoa. Olin myös psykoterapeutin testauksessa (2h muistitehtäviä) ja todettu terveeksi:)

Oma arvomaailmani ammattiani kohtaan on totaalisesti romahtanut tämän episodin aikana. Olen aina ollut ylpeä ammatistani, halusin jo polvenkorkuisena palomieheksi edesmenneen setäni innoittamana. En voi olla ajattelematta tämän jälkeen, että palomiehen tärkein kriteeri on ajokortti, kaikki muu on vähempiarvoista. Jos et läpäise kuntotestejä, ei siitä potkuja saa pystythän kuitenkin ajamaan autoa. Omasta fyysistä kunnostani sen verran, että tein kesällä ennätykseni triatlonin 1/2 matkojen SM- kisassa sijoittuen ikäluokassani toiseksi. (kaksi kuukautta infarktin jälkeen) ja elokuussa vedin läpi Ironman kisan Kööpenhaminassa ajalla 10.08h ( normaalisti näkevien kanssa :)

Tämän syksyn aikana mielialani on vaihdellut moneen suuntaan. Välillä olen heittänyt hanskat tiskiin ja ajatellut, että pitäkää tunkkinne. Välillä on kiehunut yli. Nyt tunsin tarvetta ruveta avautumaan asiasta ja kun tämä asia saadaan päätökseen niin silloin annan palaa tuutin täydeltä. Asiahan on vielä kesken, nyt sitä hoitaa luottamusmies ja lopullinen päätös tilanteestani on luvattu ennen sairasloman loppua marraskuussa. Olen kuulemma ennakkotapaus Suomessa, hienoa! Katsotaan nyt sitten loppuun saakka miten tässä käy niin on sekin polku avattu tai kuopattu.

Alumperin aloitin kirjoittamaan tuo lehtijutun perusteella. Siinä puhutaan, kuinka pitäisi palata töihin kesken sairasloman, jos tilanne niin sallii. Minähän palaisin mut perkele,kun eivät huoli :)

IM kisailua ja syksyn kuulumisia

Aikaa on taas mennyt edellisestä päivityksestä,joten aloitetaan Kööpenhaminan IM- kisasta.

Olimme reissussa isolla porukalla seurakaverien kanssa. Oma kilpailuni ei mennyt aivan putkeen,mutta pääsin sentään maaliin. Olin ilmoittautunut sub10h ryhmään ja pääsimme lähtemään 5min pro sarjan jälkeen. Lähtölinjalla rannassa oli aikamoinen tunku,kun kaikki tuntuivat haluavan eturiviin. Luulin tässä ryhmässä uintitason olevan kovan ja jäin hieman taaemmas. No lähdön jälkeen selvisi totuus ja jäin pahasti pussiin kun hitaita uimareita oli paljon edessä. Ja taas ongelmia lasien kanssa,ne laskivat vettä sisään ja jouduin niitä tyhjentelemään vähän väliä. (eri lasit kuin viimeksi) Uinti aika meni pikkasen hitaaksi kuitenkin alle tuntiin (58,xxmin)

Pyöräily alkoi sekin hieman huonosti. Muutaman kilometrin jälkeen satulan takana oleva juomapullo tipahti (teline hajosi) ja meni iso osa kisan aikaisesta ravinnosta. Meni suunitelmat uusiksi ja piti korvata ravinto järjestäjien geeleillä. Ne eivät toimineet aivan kuten olin suunitellut ja hieman vielä mokasin nesteytyksen kanssa.  Muuten pyöräily meni suunitelman mukaan tasaisesti viiteen tuntiin ja aika oli5.03h

Juoksuun läksin tavoitteen mukaista vauhtia ja näin menikin aina 10km saakka. Siinä vaiheessa alkoi lämpö vaikuttaa ja tuska painaa päälle. Jalkapohjat oli kuin tulessa,läksin turhan keveillä kengillä matkaan. Keskeyttäminen oli kyllä monta kertaa lähellä,mutta kävely-hölkkää pääsin kuitenkin maalin ajassa 10,08h ei ihan mitä läksin hakemaan. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen,että saa edes urheilla vielä kevään trauman jälkeen.  Jalat meni aika pahaan kuntoon. En ole varma miksi,jalkapohjat oli kuin tulessa koko matkan ja vielä pari kuukautta kisan jälkeen pikkuvarpaiden tunto ei ole kunnolla parantunut. Olisiko kengät olleet liian tiukalla,en tiedä.

Mutta jotain superpositiivista kun Katja täräytti sellaisen pommin,että oksat pois ollen toinen 40-44 sarjassa ajalla 10,22h. Se oli aivan uskomaton veto!  No Hawille hän ei sitten lähtenyt vieläkään:) ehkä sitten ensi vuonna... Suomeen tuli sarjan kaksoisvoitto Seija Aallon ollessa nopein reilun minuutin erolla.

Suomeen palaamisen jälkeen olikin heti todellinen kisa edessä,kun oli näkökenttätutkimus edessä. Olin asennoitunut palaaman töihin jo aikoja sitten. Oli melkoinen paukku,kun silmälääkäri ilmoitti ettei tällä näöllä ajeta autoa. Tuntui kuin kaikki olisi romahtanut taas kerran. Molemmista silmistä puuttuu osittain 1/4 osa näöstä. 3 kuukautta tuli lisää sairaslomaa ja marraskuussa uusi tutkimus. Nyt neuvottelut työnantajan kanssa on kesken jatkosta. Tämä on ennakkotapaus Suomessa ja ennen sairasloman loppua asia on tarkoitus saada päätettyä. Kunnon puolesta ei ole mitään ongelmaa ja näön kanssakin pärjään hyvin,mutta autoa en saa ajaa. Toivon parasta,välillä kuitenkin tuntuu aika epätoivoiselta. Väkisinkin on joutunut miettimään mitä tehdä tulevaisuudessa. Viisikymppisenä on aika vaikea ruveta suunittelemaan ammatinvaihtoa. Jotain muutosta on kuitenkin tapahtunut kun aloitin pitkän harkinnan jälkeen valmennus hommat. Aika näyttää miten ne lähtee rullaamaan. Itselleni on ainakin tullut aivan uusi kulma tähän harrastukseen,kun saa tulevaisuudessa seurata valmennettavien tekemistä. Samoin aloitin muutama viikko sitten ohjaamaan joogaa kerran viikossa. Ehkä tulevaisuus kuitenkin tuo (taas) jotain uutta ja tämä on vain tienhaara antaen uuden mahdollisuuden.  Kuten Astanga joogan guru K.Pattabhi Jois sanoi "do your practice and all is coming"

Kesän reissuja

Aika on vierähtänyt edellisestä päivityksestä nopeasti.Näkökentässä on tapahtunut pientä paranemista.Kuitenkin vasemmassa silmässä se on edelleen paljon huonompi.Positiivista on,että on kuitenkin jo jotain tapahtunut.Todella hyvin sen kanssa on sopeutunut elämään.Kuukauden päästä on tarkemmat tutkimukset silmälääkärin ja neurologin kanssa.Uskon vakaasti pystyväni palaamaan entisiin töihin pelastuslaitokselle,Kunnon puolesta ei varmaankaan ole ongelmaa,mutta vaatimuksena on C-luokan ajokortti.Tällä hetkellä en toistaiseksi saa ajaa autoa.

Kesäkuussa tuli oltua Katjan,Susannan ja Joelin kanssa Ruotsissa,Motalassa pitkän matkan MM-kisoissa (4km-120km-30km) tuonne oli tarkoitus itsekin osallistua,mutta sattuneesta syystä tuli turisti reissu.Oli kyllä hienoa tapahtuma,todella kaunis kisapaikka.Tunnelma oli kansainvälinen.Suomalaisten seuraaminen oli helppoa,kun kaikilla oli maajoukkueasut päällä.
Hienosti "ryhmämme" kisasta suoriutuikin.N 25-29 Susanna loistavasti 5. aika 6,16h N 40-44 Katja upeasti 6. aika 6,35h ja Joel elitessä 31. aika 5.43h 

Itse uskalsin jo kokeilla kovempaa menoa Vierumäen perusmatkan kisassa.Kisapäiväksi tulikin melkoinen helle ja meno oli aika tukalaa.Tein kesän ensimmäisen vk-harjoituksen ennen kisaa,joten en uskonut menon olevan kovin reipasta.Tarkoituksena oli tehdä kova treeni ja saada tuntumaa reippaampaan menoon.Samoin tunnustelin uskallanko lähteä Joroisten kisaan mukaan.Pakko myöntää,että hieman pelotti ja koko ajan takaraivossa oli mielessä onko tämä nyt järkevää vai ei.Kaikki meni hyvin ja sain itseluottamusta.M 50 sarjassa 3. joten tämän jälkeen päätin lähteä normaalisti mukaan 1/2 matkan SM-kisaan.Katja hienosti voitti N40 sarjan.Hänen menonsa oli kyllä melko jäätävää,varsinkin pyörä rupesi liikkumaan hienosti.

                                                            1/2 SM-kisa Joroinen

                                                                kuva XTri Lahti

Kisaa ennen oli tehnyt 4vk harjoitusta koko kesänä.Noissa mukana siis Vierumäen kilpailu.Tiesin kuitenkin olevani hyvässä kunnossa vaikka kesäkuu meni hieman "kevyemmin".Ennen kisaa tuli samanlainen olo kuin pari vuotta aiemmin,jolloin tein ennätykseni.Sairastuminen kuitenkin kalvoi vieläkin hieman ja täysin varma en voinut olla miten kaikki lähtee sujumaan. Uinnin startissa sattui ensimmäinen moka,kun hyppäsin lähtöryhmän keulalta veteen niin lasit kääntyi nurinpäin päässä. Oli melkoinen shokkialoitus,kun oli pakko vaan kauhoa eikä nähnyt mitään.Hengitysrytmi meni aivan sekaisin ja hörpin vettä melko reippaasti.Siinä vauhdissa sain käännetty ensin toisen linssin ympäri ja vähän ajan päästä toisen.Mitään en nähnyt edelleen,lasit olivat täynnä vettä.Vauhdissa yritin vetojen välissä tyhjennellä niitä.En voinut edes pysähtyä,kun koko porukka oli takana ja olisivat uineet yli.Ensimmäisen suoran puolivälin jälkeen rupesin näkemään vähän ja näin oman ruhmäni kaverin uimalakin ja rupesin seuraamaan sitä.Koko reissu meni siinä seuratessa sitä lakkia,kun en oikein alkanut näkemään kunnolla.Uinti meni kevyesti,mutta ajattelin parempi edes selvitä tästä kunnialla kuin miettiä aikaa.Kisa on kuitenkin pitkä.Aika oli hyvä siihen nähden miten matka sujui:)

Pyöräily on melkoista menoa,kun porukkaa on kuin pilvensyrjää.Olin isossa n.30 kisaajan ryhmässä ja yritin siitä muutaman kerran eroon kuitenkaan onnistumatta.Sen jälkeen katsoin parhaammaksi antaa heidän mennä  ja jäin suosiolla ajamaan omaa ajoa.Vaikeaahan se on noin isossa porukassa,kun koko ajan joku tunkee väliin.No en rupea spekuloimaan tätä sen enempää,hienoa kun lajissa riittää harrastajia!Pyörä kulki todella hyvin,tuntui hyvältä ja vahvalta.

Juoksuun läksin M50 sarjan 6. n.1,30min kärjestä. Kärki olikin aika tasainen,koska ekalla kierroksella nousin jo 2. kärjessä mentiin kuitenkin liian kovaa ja ero kasvoi vielä loppua kohti.Loppuaika 4,29.xx oma ennätys ja sijoitus 2. Oli aika uskomaton tunne tulla maaliin,siinä tuli tunteet pintaan.Kyyneliä ei oikein voinut pidättää.Alkukesästä en uskonut enää pystyväni edes kunnolla urheilemaan saati osallistua kilpailuihin.Ei oikein pysty sanoin kuvaamaan tunnetilaa.Katja kruunasi päivän mielettömällä suorituksellaan voittaen N40 sarjan ja olemalla kaikista ikäsarjan naisista 2. nopein!

Hyvillä mielin läksimme perinteiselle (toista kertaa:) reissulle Helsinkiin rentoutumaan pariksi päiväksi.

Mökkeilyä ja SM-sprinttiä

Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä päivityksestä.Aika on mennyt nopeasti,kun pääsi aloittamaan harjoittelua pari viikkoa sitten.Yllättävän hyvin olenkin päässyt takaisin ns. normaaliin rytmiin.Olo on ollut hyvä ja näkökentän kaventumiseen on niin hyvin tottunut,että olen pyöräillyt jo ihan normaalisti.Välillä kyllä hieman säikähtää,kun vasemmalta tuleva auto ilmestyy yhtäkkiä näkökenttään.Ylipäätänsä olen onnellinen,kun pystyn liikkumaan.Sairaalasta kotiin palattuani aloin kävellä aamuisin ja nyt olen tehnyt saman juosten.Siihen on kyllä jäänyt pahasti koukkuun.Sängystä ylös,lasi vettä ja 7-8km aamulenkki.Pari päivää sitten tein jo saman hieman pidempänä.Energiapatukka+lasi vettä ja siitä 2h lenkki.Mukana oli kaksi 2dl juomapulloa vettä.Energian kanssa ei ollut mitään ongelmaa,rasva-aineenvaihdunta toimii kyllä loistavasti.

Toissa viikonloppu meni Saimaalla Katjan kanssa mökillä.Mielettömän rentouttava viikonloppu upeissa maisemissa.Vesi oli aika jäätävää 12-14C. Katja kävi pari kertaa pienen lenkin uimassa,itse katsoin parhaimmaksi passata vielä.

Eilinen menikin Himoksella sprinttimatkojen SM-kisoissa huoltajan ominaisuudessa.Oli kiva seurata sivusta seurakaverien kisaamista.Katjan tiesin olevankin hyvässä kunnossa ja en epäillyt hänen onnistumistaan ja vauhtejaan hetkeäkään,toisin kuin hän itse:)Hienosti hän olikin omassa sarjassaan hopealla.

Susanna oli mukana yleisessä sarjassa ja ensimmäisessä peesivapaa kisassaan.Yleisen sarjan 7. on mielestäni loisto aloitus SM-kisassa.Olen päässyt seuraamaan hänen harjoitteluaan läheltä ja hänestä kuullaan vielä.Tässä tytössä riittää potentiaalia!

Tapasin Himoksella myös sattumalta entisen valmentajani Kontturin Vesan.Vuoden -93 jälkeen olen kerran törmännyt nopeasti häneen.Nyt oli mahtava tavata ja jutella kunnolla pitkästä aikaa.Ajatuksemme harjoittelusta on samankaltaiset.Hän jo miltei lupautui ensi kesänä tulevan mukaan kisa karkeloihin...pistetään pikkasen painetta:)

Viikko kotona

Ensimmäinen reilu viikko takana totuttelua normaaliin elämään.Muutama ensimmäinen päivä oli vaikeita.Tuntui epätoivoiselta liikkua ja tottua näkömuutokseen.Pikkuhiljaa huomasin muutoksen itsessäni ja rupesin tottumaan liikkumiseen.Päätin lähteä reilusti liikkeelle ja jos törmäilen kaupungilla ihmisiin niin pyydän vain kohteliaasti anteeksi.Muutama kiilaus on sattunut,muttei onneksi mitään pahempaa.Alkuviikon kävelylenkit tein aivan hiljakseen maisemista nauttien.

Aamut ovat olleet kerrassaan upeita.Mieletöntä terapiaa lähteä aikaisin aamulla kävelemään ja nauttimaan auringon noususta.Sataman ja Pikku-Veskun alue on aamuisin todella kaunis.

Keskiviikosta lähtien aloin kävellä jo hieman reippaammin.Aamun lenkistä muodostui n.10km mittainen.Parina päivänä tein saman 2 kertaa.Meinasi mennä kroppa jumiin,kävely on jotenkin niin erilaista kuin juoksu.Loppuviikosta riitti kerran päivässä kävely,joten hyppäisin trainerin selkään ja pyörittelin hiljaa tunnin verran jalkoja palautellen.Siis iskin sykemittarin kiinni ja katsoin,ettei syke nouse kuin maximissaan 95.Huimaa vauhtia:) Meneehän se siinä Netflixiä katsellen.Olo tuntuu paremmalta kun tekee hiljaa jotain eikä jää vain makaamaan.Sunnuntai aamuna vihdoin pääsin hölkkäämään.12km hölkkää ja kävelyä,taas sykemittari kiinni ja maximi pidettiin 120:ssä.Taas oli hurjaa menoa,no sillä ei ole kauheasti väliä,nautinto oli mieletön.Eräs jakso päättyi ja nyt alan hiljakseen treenailemaan kuitenkin seuraavat 2 viikkoa todella varovasti.

En olisi uskonut viikko sitten,millainen muutos voi tapahtua näin nopeasti.Olen ollut positiivinen koko ajan,pieniä romahduksia lukuunottamatta.Ajatusmaailma tulevaisuudesta on muuttunut koko ajan paremmaksi ja huomaan jo ajattelevani josko uskaltaisi mukaan johon kisoihinkin tänä kesänä.
Nyt tuntuu jo,että uskaltaisin jopa hypätä pyörän selkäänkin vaikka näössä ei ole suurempia muutoksia tapahtunut....vielä.

Elämänmuutos

Laitoin vuosi sitten blogin tauolle,koska tunsin ettei ole enää mitään kirjoitettavaa ja harjoittelusta kertovia blogeja tuli koko ajan lisää.Buumi tuntuu jatkuvan edelleen,no monelle varmasti hyvä motivaatio kohti päämäärää,mikä se ikinä onkin.Nyt on kuitenkin aika palata takaisin.Haluan jakaa kokemukseni ja kirjoittaa myös itseäni varten.Jollain tavalla uskon tämän toimivan terapiana itselleni.

Harjoittelin talven ja kevään melko kovaa kohti kesän kisoja.Mielessä oli ensimmäinen vuosi 50v sarjassa.Tavoitteena Ruotsissa Motalassa järjestettävät MM-kisat ja siitä jatkona eri matkojen SM-kisat.Viimeisenä Ironman Kööpenhamina elokuun lopussa.Keväällä tein melko paljon jo aika kovia harjoituksia ja huomasin sen vaikutuksen itsessäni.Kunto alkoi nousta kohinalla,mutta jokin kaiversi minua.Kova harjoittelu alkoi näkyä ehkä enemmän henkisenä väsymyksenä.Maaliskuussa myös pakaralihaksen kiinnike tulehtui ja olin pari viikkoa juoksematta.Tuohan oli selvä varoitus,keho alkaa oireilemaan ja ilmoittamaan milloin pitää rauhoittua.En sitä vielä tuolloin kuunnellut.

 5vkoa sitten tein totaalisen muutoksen harjoittelussa.Kevensin ja pudotin VK-harjotukset pois kokonaan.Siirryin harjoittelemaan ns.MAF harjoittelua,joka perustuu Dr.Philip Maffetonen metodiin.
Hänen kuuluisimmat valmennettavat ovat varmasti olleet Mark Allen ja Mike Pigg.Jo parin viikon harjoittelun jälkeen huomasin muutoksen itsessäni ja aloin taas nauttia kokonaisvaltaisemmin harjoittelusta.Pääsin pois suorittamisesta ja löysin terveellisen tavan harjoitella.Iän karttuessa palautuminen ei ole enää samaa kuin ennen.Viime viikko oli koko kevään paras harjoitus viikko ja olin todella tyytyväinen ja onnellinen.Olimme Katjan kanssa viettäneet kivan viikonlopun Yyterissä,minä treenasin ja hän juoksi puolimaratonilla ennätyksen.Olin löytänyt oikean tavan itselleni,pystyin harjoittelemaan paljon,nauttia siitä ilman olematta väsynyt ja kipeä koko ajan.Kerron tässä matkan varrella enemmän harjoittelusta,kun se jälleen alkaa....

                                                                 Muutos

Ma 18.5.2015 heräsin aamulla ja menin pesemään kasvojani.Ihmettelin oliko silmässä joku roska,kun en oikein nähnyt sillä.Hieroin silmää ja rupesin syömään aamupalaa.Ihmettelin edelleen mikä silmää vaivaa.En huomannut mitään muuta oiretta,ehkä jonkinlainen pieni tuntemus takaraivossa.Päätin,etten voi mennä töihin,koska en uskalla edes autoa ajaa.Totesin olevan parempi lähteä käymään lääkärin vastaaotolla ja Katja vei minut Päijät-Hämeen keskussairaalaan.Pääsin päivystyksessä Neurologin vastaanotolle melko nopeasti,hän tutki minut ja sanoi kyseessä olevan aivoinfarkti.En uskonut ja kysyin häneltä 2 kertaa oletko tosissasi?Hän sanoi,että pää pitää kuvata heti ja siirryn aivohalvaus osastolle 24h vaakatasoon.Päätäni kuvattiin pariin kertaa samoin kaulasuonet ja silmälääkäri tutki näkökentät.Välillä diagnoosi vaihtui,mutta lopullisesti kuitenkin totuus oli alkuperäinen.Oikean puolen näköhermossa tukos,aivoinfarkti.Tunteet vaihtuivat moneen kertaan diagnoosien vaihdellessa.Mietin moneen kertaan miten minulle voi tämä tapahtua.Suurimmat riskitekijät aivoinfarktiin ovat,liikkumattomuus,korkea kolestroli,verenpaine,tupakka ja alkoholi.Mikään ei osunut kohdalle,alkoholiakaan en ole juonut 10vuoteen,edes olutta.Syön erittäin terveellisesti.Muistan,kun lopullinen totuus selvisi ja menin sairaalan kanttiiniin niin mietin pitäisikö laittaa elämä risaiseksi ja syödä kahvin kanssa pulla.Rupesi hymyilyttämään,mutta ajattelin etten edes sitä tee,koska haluan jatkaa elämääni juuri samoin kuin aiemmin.Se oli jonkinlainen päätös siitä,etten luovuta vaan jatkan positiivisena eteenpäin.

 Olin sairaalassa ma 18.5-pe 22.5.Eli pääsin eilen pois.Vas. silmäni näkökenttä on kaventunut.En näe sivulle kuin jonkinlaisia varjokuvia kuin hidastetussa filmissä epäselvästi.Siellä pyörii koko ajan jotain hitaasti.Oik. silmän näkökenttä on vain pikkasen kaventunut vas. puolelle.Eteen näen selvästi,mutta tuntuu kuin näkö olisi hieman hitaampi.Mitään muuta oireita ei minulla ole ollut koko aikana.Sain alkuun 3kk sairaslomaa,lääkitys loppuelämäksi ja ajokielto toistaiseksi autolla siis ei pyörällä:) Pari vkoa pitää ottaa todella rauhallisesti ja sen jälkeen voi varovasti alkaa lenkkeilemään.Eilen tultuani sairaalasta läksin yksin käymään apteekissa ja totesin kuinka maailma on muuttunut.Tuntuu oudolta astua ovesta uuteen maailmaan,joka oikeasti tuntuu pelottavalta.Muutos on aika hirveä.Entinen itsevarma palomies pelkää liikkua yksin kaupungilla.Mikään ei ole kuin ennen.

Tänä aamuna alkoi siis uusi elämä kävelylenkillä Katjan kanssa.Yritän pysyä positiivisena ja mennä eteenpäin.Tulevaisuus pelottaa,mutta kuitenkin haluan uskoa tälläkin olevan jokin tarkoitus.Halusin alkaa pitää tätä blogia uudelleen päiväkirjana itselleni ja jos joku saa siitä jotain niin hienoa.Katselen vielä itseäni ulkopuolelta,en pysty sisäistämään uutta minääni,kuitenkin uskon kaiken järjestyvän ja tämän olevan vain yksi vaihe elämässäni.
Onneksi minulla on paljon rakkaita ystäviä ympärillä,jotka tukevat minua jaksamaan eteenpäin.
Yrittäkää muistaa elää tässä  hetkessä,kaikki voi muuttua niin nopeasti.