sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Treeniä ja yin-joogaa

Viime päivityksestä on mennyt aikaa,joten katsotaan hieman missä mennään.Valmentajani on parin viikon välein laittanut uutta haastetta peliin ja harjoitukset ovatkin olleet monipuolisia painottuen juoksuun ja välillä uintiin.Juoksuvauhdin parantaminenhan oli suunitelmamme syksyn aikana ja sitä piti testata jo pari viikkoa sitten,mutta iski flunssa päälle.Siinä tuli hieman takapakkia,mutta se kuuluu elämään.Maanantaina otetaan uusi yritys juoksun tasotestin merkeissä,sitten nähdään hieman osviittaa mihin suuntaan on menty.Erilaiset loikka-ja keskivartalojumpat ovat ainakin parantaneet juoksutekniikkaa jo melko hyvin.Uinnissa tekniikka-ja voimaharjoitukset ovat alkaneet purra hyvin ja uinti on mielestäni jo paremmalla tasolla kuin viime kesänä vaikka kunnon vetoharjoittelua ei ole edes tehty.Pyorä on ollut syksyn aikana vähemmällä panostuksella,no muutama tunti trainerin päällä viikossa on istuttu.Harjoitusmäärät ovat pyörineet 10-15h välillä,pitkien harjoitusten ollessa max. 3h.

Eilen teimme Anteron kanssa yhdistelmätreenin Pajulahtihallissa,jossa vedimme 3h ju+py aina 30min pätkissä.Loistotreeni,mutta aika tukala ajaa trainerillä ilman tuuletinta.Huomasi kuinka sykkeet olivat selvästi normaalia korkeammalla verrattuna watteihin.Ennen treeniä olimme kuuntelemassa valmentajamme luentoa,joka kuului osana seuramme järjestämään harjoituspäivään.Hyvä luento,kiitokset Katjalle.Pajulahdessa aukesi muuten eilen jo 3 ja 5km hiihtoladutkin,joten täytyy varmaan jossain vaiheessa kokeilla onnistuisiko tänä talvena hiihto paremmin kuin viime vuonna.Polvi ei ainakaan ole enää vaivannut kevään jälkeen.Muutamat viimeviikot ovat olleet harjoitusmääriltään maltillisia,mutta kuitenkin niissä on ollut mukana vk-harjoituksia,joten tehollisesti mennään eritasolla kuin edellisellä kaudella.Odotan mielenkiinnolla kevättä...

Ashtanga harjoitukset ovat olleet tauolla jonkin aikaa,tyypillistä minulle.Sitä yleensä tulee tehtyä kausittain nykyään.Yleensä huomaan sen kehossa oltuani vähän aikaa joogaamatta.Keho alkaa tuntua tukkoiselta,energia ei enää virtaa,tulee tukkoinen,ahdistunut,jopa hieman negatiivinen olo.Aloitin viikko sitten tekemään yin-joogaa ja huomasin heti muutoksen itsessäni.Joogaharjoituksen tuoma tyyneys ja sisäinen rauha palaa hiljalleen takaisin.Se tavallaan pysättää ja auttaa palaamaan elämään juuri tätä hetkeä.Meditaatio,jota olen harrastanut päivittäin,muuttuu myös erilaiseksi,koska energia alkaa virrata paremmin kehossa.Yin-joogahan on oikeastaan täysi vastakohta ashtanga joogalle,joka on yang -tyyppistä joogaa.Yin-joogassa ei tule hiki,se on erittäin rauhallista ja siinä ollaan asennoissa pitkiäkin aikoja,jopa 5-7min.Harjoituksen jälkeen on aivan mahtava,rentoutunut,raukea olo.Illalla tehtynä oivaa unilääkettä.Yin-jooga on helppo oppia,ei tarvitse mitään erityisiä kursseja sitä oppiakseen,tietysti helpompi jos joku kokeneempi näyttää kerran ja kertoo hieman periaatteita niin sen jälkeen voi jatkaa itsenäisesti.Itselleni nämä ns.henkisen puolen harjoitteet kuuluvat elämään,joten on ollut helppo tavallaan siirtää niitä urheiluun mukaan ja hyödyntää siinä.Aiheena tämä on niin laaja,ettei minulla riitä resurssit siitä kirjoittamaan.

Muistakaa pitää huolta myös henkisestä puolesta ja päästää joskus irti suorittamisesta...

Tämä on mielestäni oiva totemus,joka herättää ajatuksia:
 Dalai Lamalta kysyttiin mikä on hänestä yllättävintä, hän vastasi:
"Ihminen, koska hän uhraa terveytensä jotta saisi rahaa.
Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä.
Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta,
että hän ei nauti tästä hetkestä; seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä
eikä tulevaisuudessa; hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee,
eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Eino tulee,oletko valmis...

Tänään oli loistosettiä Katjan ryhmän yhteistreeneissä,siitä hän jo kirjoittikin omaan blogiinsa jutun.Tuuli vähän tuiversi,mutta mukavasti saatiin juoksutekniikkaharjoitukset vedettyä Pajulahden kentällä.Sen jälkeen teimme kevyen keskivartalon aktivoinnin ennen uintiharjoitusta.Uinti oli taattua Katjan settiä,tekniikkaa ja voimaa.Tähän olemme pääpainon laittaneet syksyn uinneissa ja se on jo omalta kohdalta alkanut tuottamaan tulosta.Uinti on tosi kevyttä,tosin sitä on kyllä tullut vedessä oltuakin,tällä viikolla tein pohjat,14200m.

Tarkemmin tuota uintimäärä miettiessäni,se ei kerro koko totuutta.Miltei kaikki uintiharjoitukset on tehty periaatteella lämmittely + tekniikkaosio + voima/nopeus + jäähdyttely. Eli kaikki "turha" kilometrien keräily puuttuu tuosta täysin,harjoitukset ovat olleet erittäin tehokkaita.Uimalla tuon uintimäärän pelkästään määrää tekemällä saa helposti kasaan,mutta sillä ei saa uintia eteenpäin,kestävyys kyllä paranee.Siis en puhu nyt oikeista uimareista vaan meistä tri-harrastajista.Olen huomannut aika monilla oman seuranikin harrastajilla uintiharjoituksien jäävän liian paljon tasapaksuksi kelailuksi.Uinti aikoja en tässä vaiheessa vielä sen paremmin kellottanut,joten en osaa sanoa miten paljon on mennyt siinä eteenpäin.Parhaiten huomaa muutoksen siinä,kun on 3000m uinut niin tekee vielä mieli uida,kun tuntuu niin kevyeltä:)

kuva Katja 

Toinen syksyn painopistealue on ollut juoksussa.Olenkin kiitettävästi tehnyt erilaisia juoksuharjoituksia.Loikkaharjoituksia höystettynä mäkivedoilla viikottain ja VK-aluettakin on pikkasen  rassattu,ettei totuus unohdu:) Hiljaa se juoksukin alkaa mennä eteenpäin,ainakin loikkaharjoituksissa huomaa pientä parannusta siihen ensimmäiseen kertaan.Keskivartalon-ja lantionalueen vahvistavat liikkeet ovat myös tuoneet jämäkkyyttä keskivartaloon juoksussa.Selkeän muutoksen huomaa juoksun aikana,kun keskivartalo pysyy vahvana myös väsyneenä eikä hanuri tipahda alas,ainakaan maahan saakka:)Pyörän satulassa olen ollut hieman vähemmän,mutta silloin kun sitä on ohjelmaan laitettu on kyllä tullut väännettyä kunnon tempolla.
Tästä jatketaan eteenpäin positiivisella mielellä!


kuva Katja 




lauantai 9. marraskuuta 2013

Kakkua ja mitalisadetta

Eilen oli seuramme perinteiset kauden päättäjäiset.Ohjelmassa oli kokous,tuote esittelyä ja juhlallisempaa palkintogaalaa.Väkeä oli tullut mukavasti paikalle ja tunnelma oli hieno.Itse pääsen mukaan aitiopaikalle päätöksentekoon tultuani valituksi seuran hallitukseen.Aleksi hoiti seremoniamestarin hommat hienosti koko illan ja Simo oli taas tehnyt hienoa videokoostetta vuoden tapahtumista.Tänä vuonna seura palkitsi mitalein ja diplomein kaikki SM-mitalin saavuttaneet ja lisäksi palkittiin Vuoden X-Tri:läinen.Yhteensä seuralle 14 SM-mitalia,loistava saavutus!Muutenkin seuramme yhteishenki ja yleensä yhteenkuuluvuuden tunne on mahtava!Aivan upeita ihmisiä,hienoa saada kuulua tähän kasvavaan joukkoon.Antakoon kuvien puhua puolestaan.

kuva X-Tri Lahti



kuva X-Tri Lahti


                                                              
                                                                  Vuoden X-Tri:läinen

kuva X-Tri Lahti

Kiitokset hienosta mitalista ja kunniakirjasta!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Kimppakivaa...










Tänään olimme Pajulahdessa Katjan ryhmän kanssa yhteistreeneissä ja melkein kaikki mukana olevat olivatkin saapuneet paikalle.Alkuun reilu puoli tuntia lämmittelyä juosten,siitä kuntosalille ja viimeinen sessio uimahallissa.Kuntosalilla meni vajaa tunti tehdessämme lihaskuntoa kehittäviä liikkeitä eri välineillä ja omalla painolla.Hyvää settiä,varmasti huomenna kroppa huutaa hoosiannaa:)Uintiharjoitus tekniikkaa ja kuvausta.Olen jo muutaman viikon uinut Katjan ohjelman mukaan ja tekniikkaharjoituksia kuuluu joka harjoituskertaan.Uinnissa on tapahtunut muutosta selkeästi,vaikka videointi palauttaa maanpinnalle.Siinä kyllä tulee virheet esiin selvästi,mikä tietysti on hyvä asia.Kuitenkin oman tunteen mukaan uinnissa on tapahtunut selkeä muutos muutamassa viikossa.Se on selkeästi kevyempää,rennonpaa ja sitä kautta vauhti on kasvanut.
Siihen on myös tullut mukaan helppouden tunne tai miten sen osaisi selittää,jotenkin siitä nauttii nyt vain enemmän.Uskon sen olevan lisääntyneen tekniikkaharjoituksen ansioita.

Syksyn painopiste on selkeästi ollut juoksuvauhdin parantamisessa ja siinäkin näkyy ajoittain pieniä valonpilkahduksia.Erilaiset loikka-ja nopeusharjoitteet ovat "täsmäase" jolla viidenkympin villityksestä kärsivä ikäkausiukko saadaan iskuun,toivottavasti:) No oikeasti juoksuharjoitukset ovat sujuneet mallikkaasti ja jo lähtökohta verrattuna edelliseen vuoteen on niin eri tasolla,että eiköhän jotain saada talven mittaan aikaiseksi.

Pyörän selässä olen viettänyt aikaa hieman vähemmän kuin aiemmin.Siihen on kyllä aikaa panostaa enemmän myöhemmin,kuitenkin pakko muutama tunti viikossa viettää trainerin päällä,muuten tulee vieroitusoireita.Pitäisiköhän vaihtaa lääkitystä.....

Kaikin puolin muutos harjoittelussa on tehnyt hyvää,on tullut potkua ja positiivista energiaa paljon.





































sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Musta tulee urheilija

Syksyn harjoittelu kuviot ovat saaneet aivan uudenlaisen sykkeen,kun aloitin yhteistyön Katjan kanssa.Hänen ajatuksiaan voit lukea blogista: Katjan ryhmä treenaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa on takana ja tuntuu todella tehokkaalta. Harjoittelu on selvästi saanut erilaista tempoa ja on monipuolisempaa kuin aiemmin.Juuri sitä mitä olen kaivannut,mutta en itse saanut aikaiseksi toteuttaa.Omat harjoitukseni olivat monasti liian tasapaksuja,ärsykkeen muutos oli liian vähäistä.Toisaalta on hyvä,että tuli pari vuotta tehtyä matalatehoisesti määrää,nyt pitäisi pohjat olla paremmassa kunnossa ja kestää hieman kovempitehoistakin harjoitusta.Kaikinpuolin positiivinen fiilis päällä uusien kuvioiden myötä.

Uinnissa pääpaino on ollut tekniikka harjoituksissa sopivasti voimaa unohtamatta.Perjantaina pidetyn yhteistreenin uinnin jäljiltä on olkapäät kipeät ja teimme "vain" tekniikkaharjoituksen,joten jotain on mennyt perille,kun yritin korjata käden asentoa vedossa.Löytyi uusia lihaksia olkapäästä,auts:)

Juoksuharjoituksissa on ollut potkua aivan uudella tavalla.Perjantain yhteisharjoituksessa teimme loikkaharjoituksen,erittäin tehokkaan,jalat olivat vielä tänäänkin hieman hellät.Kuitenkin positiivinen palaute tuli  heti,kun tein tänään pitkää yhdistelmä harjoitusta (treineri+juoksu) niin jalat tuntuivat pk-vauhdissa paljon kimmoisimmilta kuin aiemmin!Oli oikeastaan aika makeeta juosta,vaikka oli reipas treineri-sessio alla.
Pyöräilyssä pääpaino on lajinomaisissa voimaharjoituksissa ja minullahan tämä tarkoittaa treinerin päällä vääntämistä,kuitenkin maltillisesti vielä tässä vaiheessa.Lisäksi olen tehnyt lihaskuntoharjoittelua l. omalla painolla.

Tälläisellä kuvioilla on lähtenyt harjoittelu uuteen kauteen liikkeelle.Parhaiten varmasti mennyttä kaksiviikkoista kuvaa palaute,jonka annoin Karille,kun hän kyseli miten harjoittelu on sujunut: "Katja yrittää tehdä musta oikeasti urheilijaa"

lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksyn kuulumisia

Viime päivityksestä on mennyt tovin aikaa,joten raapustetaan hieman syksyn kuulumisia.Pajulahden täysmatkan jälkeen olin useamman viikon aika väsynyt.Uskoakseni en niin kisasta vaan pitkästä ja määrällisesti kovasta harjoittelusta johtuen.Aloitin harjoittelua kisan jälkeen muutaman lepopäivän jälkeen kevyesti.Siinä pikkuhiljaa viikkojen edetessä huomasi palautumisen etenevän ja kokonaan palautumiseen meni miltei kuukausi.Pari viikkoa sitten testailin missä mennään ja esim: FTP pyörässä oli tippunut n.10% kesän tuloksista,samoin juoksun km vauhti pk lenkeillä oli n.20sek hitaampaa.Uintivauhti ei oikeastaan ollut muuttunut paljoakaan,tosin en uinut kuin 400/50m testit.Lähtötasot on kuitenkin aivan eritasolla kuin vuosi sitten,joten tästä on helppo lähteä liikkeelle.



Harjoituskuviot hakevat vielä hieman paikkaansa,joten kirjoittelen niistä sitten ovat lopullisesti saatu paikalleen.Nyt olen harjoitellut n.10-13h/vko ilman kummempaa ohjelmaa.Olen kyllä suunitellut päässä viikon etukäteen,joten ei nyt ihan summassa hutkita:)Nyt syksyllä on tarkoitus kiinnittää huomiota erikoisesti juoksuun ja olenkin jo käynyt jonkin verran radalla tekemässä vauhdikkaampia harjoituksia.Ei mitään tykityksiä vaan rentoa ja reipasta vauhtia.Fillaritreenit ovat minun osalta siirtyneet sisälle,olen jo pari viikkoa ajellut treinerillä kaikki pyöräharjoitukset.Treinerillä saa pyöräharjoitukset aivan toiselle tasolle kuin ulkona,tosin nyt kun on ollut upeita ilmoja ei niistä pääse nauttimaan,mutta kaikkea ei voi saada:)Yritän vuodenvaihteeseen mennessä nostaa FTP:n samalla tasolle kuin kesällä,silloin lähtötaso kunnon harjoittelun alkaessa ensi kesään olisi aivan uusissa lukemissa.Uinnissa syksyllä keskitytään voimaan ja tekniikkaan.



Kävin pari kertaa hieronnassa IM-kisan jälkeen ja kyllä oli tuskaa jaloissa,kun lihaskalvoja reiden sivusta yritettiin aukoa,eikä pohkeetkaan olleet mitenkään irtonaiset.Sen jälkeen otin foam rollerin kovempaan käyttöön.Minulla on sellainen Gymstickin melko pehmeä rolleri,joka sopii mielestäni aloittaessa rullailua.Pääsin kokeilemaan Triggerpointin rolleria ja siinä vasta peli!Tollasen hommasin kotiin ja olen sillä rullaillut miltei päivittäin.Yleensä juoksun jälkeen käynyt nopeasti jalat läpi ja joskus vielä uudestaan iltaisin.Kyllä on jalat ollut hyvässä kunnossa,suosittelen vilpittömästi! Suomesta en löytänyt mistään nettikaupasta,joten tilasin sen Englannista.


lauantai 7. syyskuuta 2013

Matka on tärkeämpi kuin päämäärä

Olen mietiskellyt omia tuntemuksiani Ironman matkan jälkeen.Omasta kilpailustani kirjoittelin edellisessä jutussani ja kirjoitin siinä myös hieman miltä tuntui kisan jälkeen.Kahden edellisen IM-kisan jälkeen olen ollut kovassa endorfiini paukuissa monta päivää.Kuulostaa varmaan tutulta monelle.Nyt viimeisin kisa oli täysin erilainen,se ei tuntunut miltään.Ei mitään endorfiini paukkua,ainoastaan tyhjä olo.Samanlainen tunne oli jo melko nopeasti Kuopion kisan jälkeen.Mitäs nyt? Ei enää saa "kiksejä" IM-kisastakaan,pitäisikö pidentää matkaa? Vaihtaa lajia?Kokeilla  jotain kovempaa extreame-juttua?Yksi päämäärä on saavutettu,tavoitteet pitää pistää paremmaksi,kovemmaksi ja rankemmaksi,kuulostaako tutulta? Jos haluaa saada kunnon "kiksit" pitää mennä pidemmälle,kovempaa tai korkeammalle,näin se menee.Vai pitääkö sen mennä näin?



1993 IM-kisan jälkeen putosin maapinnalle tuollaisen paukun jälkeen ja kaksi kuukautta kisan jälkeen olin myynyt fillarit,märkäpuvun yms. kaikki mikä irti lähti lajiin liittyen.Rupesin sitomaan perhoja ja kalastamaan.
Jälkikäteen olen monasti miettinyt,mikä meni silloin pieleen.Itse kilpailussa ei mikään,se meni loistavasti.Ensimmäinen IM-kisa ajassa 9,45h.Mutta silloin en ollut valmistautunut,enkä ollut tietoinen mitä voi tapahtua sen jälkeen,kun putoaa taas jaloilleen kisan jälkeen.Ja minulle tapahtui tuo pahin mahdollinen skenaario,jonkinlainen kisan jälkeinen masennus.Englanniksi sitä kuvataan termin "post-ironman blues".
Meni 20 vuotta ennenkuin palasin takaisin lajin pariin.Monet vuodet tunsin sieluni syövereissä kaipuuta lajiin,mutta oikea aika tuli vasta näin pitkän ajan kuluttua.Siinä välissä kokeilin kaikenlaista,viimeiset 5 vuotta meni joogan parissa.Jooga on minulle ollut tie itseen ja sen myötä olen saanut sisäisen rauhan.Se on opettanut minulle monia asioita,joiden avulla olen sisäistänyt triathlon harrastuksessani kokemani  "vuoristoradan" ja pystynyt käsittelemään tätä niin,ettei se vie minua mennessään väärään suuntaan.Tarkoitan tällä sitä,että olkoon tuntemukseni jäävuoren huippu tai pohja,sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä,koska kuitenkin tärkeämpää on matka miten sinne pääsee.Tämän tuntemuksen saavutettua ei ole merkitystä oletko viimeinen tai ensimmäinen kilpailussa.Tämä ei tarkoita myöskään sitä,ettei voi laittaa itselleen tavoitetta esim. kilpailuun ja nauttia sen saavuttamisesta,mutta sen ollessa ainoa päämäärä voi romahdus olla kova vaikka se saavutettaisiin.Tai kilpailun jälkeen palattaessa maanpinnalle ollaan lähtöpisteessä ja on saavutettava enemmän eli kovempaa ja korkeammalle.Mitä sitten kun ei enää pääse kovempaa tai korkeammalle?



Nämä ovat asioita,jotka jokaisen on  pähkäiltävä ja koettava itse.Onneksi nykyään asioista saa tietoa ja pystyy edes hieman valmistautumaan etukäteen siihen,mitä voi olla odotettavissa.Tämä oma kirjoitukseni on oikeastaan pintaraapaisu koko asia kokonaisuudesta ja mitä siihen liittyy.Ihmiset reagoivat eritavalla tähän,mutta ehkä tämä antaa joillekin mietittävää siihen,mitä tälläinen IM-kisa voi saada aikaan,mitä se opettaa tai oikeastaan opettaako se mitään?

Oma palautuminen on lähtenyt mukavasti käyntiin.Pidin kolme päivää totaalilepoa kisan jälkeen,siitä sitten hiljalleen kevyttä pyöräilyä ja uintia.Tällä viikolla olen jo juossutkin pari kevyttä lenkkiä.Mieli vetää harjoittelemaan ja nauttimaan rasituksen jälkeisestä endorfiinistä:)




maanantai 26. elokuuta 2013

Täysmatka SM-kisa Pajulahti

24.8. viime lauantaina oli vuorossa kauden päätöskisa Pajulahdessa.Tämä oli kolmas täysmatka minulle,ensimmäinen oli jo vuonna 1993 Almeressa,Hollannissa,toinen viime kesänä myös Pajulahdessa.Raastavat reitit on siis tullut jo melko tutuiksi.Tässä jonkinlaista raporttia itse kisasta.


Aamulla kisapaikalle saavuin n.klo 5.30. Ilma oli todella kylmä n.6-7C.Ei tuntunut erityisen houkuttavalta ajatus mennä 17C:een veteen uimaan,kun piti vaihtopaikalle varusteita viedessä laittaa lisää vaatetta ja pipo päähän,kun paleli niin pirusti.Aika meni nopeasti,vaihtoalue kuntoon,hieman seurakaverien kanssa keskustelua tulevasta kisasta ja olikin aika vetäistä märkäpukua päälle.Ei muuta kuin veteen kastautumaan.Onneksi vesi ei tuntunut niin pahalta,kuin olin pelännyt,vaikka kyllä vilunväreet alkoivat tuntua vedessä starttia odotellessa.Menin eturiviin lähdössä,koska uskoin pysyväni suunilleen kärjen tahdissa.Oli kyllä aavemaisen näköistä odottaa starttia veden höyrytessä edessä.Aurinko paistoi lähtösuoralla suoraan edestä matalalta,joten vastarannalla ollutta poijua ei juuri näkynyt.Katsoinkin lähdössä metsänreunasta sopivan merkin,josta voisi kisan aikana suunnistaa.Se toimi täydellisesti kisassa.Lähtö pamahti ja otin reippaan spurtin saadakseni tilaa uida.Lähtösuoralla huomasin meitä erkaantuvan kolme muusta ryhmästä.Onneksi katsoin metsänreunasta merkin itselleni,koska kääntöpoijua ei näkynyt kuin vasta n.100m metriä ennen.Uin matkavauhtia,tavoitteena uida 57-58minuuttin.Pari kaveria menikin hieman kovempaa,joten uin omaa uintia yrittäen suunnistaa tarkasti,ettei tulisi turhia metrejä.Tässä onnistuin hyvin,tosin kuin ne kaksi,jotka olivat edelläni.Seurasin heidän menoaan ja se oli melkoista kiemurtelua,turhaa matkaa tuli todella paljon.Koko matkan aikana ei palellut yhtään ja matalalla paistanut aurinkokin lämmitti hieman mustaa märkäpukua.Uinti meni hitaammin kuin luulin,kuitenkin alle tuntiin aika 59,33 (oma aika) Vaihtoalueelle juostessa huomasin seurakaverin Rinteen Tapsan (50-54 sarjan voittaja!) olevan jo vaihtamassa varusteita.Mahtava uinti häneltä,oli pakko taputtaa selkään ja kehua,kun juoksin vierestä!Laitoin irtohiat ja pyöräilypaidan päälle varmuudeksi,koska palelen niin helposti.Tapsa lähti hieman ennen minua ja läksin hänen peräänsä.

                                                                   Kuva X-tri Lahti 

Kuten normaalia sykkeet olivat reilusti koholla lähtiessä ajamaan ja tiesin,ettei niitä saa rauhoittumaan ennenkuin heti alussa oleva kilometrin mäki on ajettu ylös.Ennen mäkeä ohitin Tapsan.Ensimmäisen "tappomäen" jälkeen rupesin tasaamaan sykettä ja rupesin ajelemaan suuniteltua vauhtia.Tarkoitus oli pitää syke suunilleen aerobisen kynnyksen tasolla ja watit tietyllä tasolla.Energiaa ja nestettä oli tarkoitus ottaa 20min. välein.Matka lähti sujumaan mukavasti,muutamia nopeampia meni ohi matkalla,mutta muuten aika yksinäistä puuhaa ajella noita Kuivannon teitä.Onneksi seurakaverit,Juffe ja Simo edes pari kertaa ajoivat ohi ja kyselivät kuulumisia!Keskivauhti oli hyvä n.35km/h ja uskoin pääseväni alle 5.10h  aikaan.Ensimmäisen kierroksen huoltopaikalla pysähdyin ja heitin pyöräilypaidan pois,keli tuntui lämmenneen sen verran.Ilmeisesti ilma oli kuitenkin sen verran viileä,ettei nesteet pysynyt sisällä lainkaan vaan tuntui tulevan heti läpi kun joi.Jouduin rajoittamaan juomista ja hieman pelkäsin,mitä tästä seuraa myöhemmin.Olin suunitellut meneväni läpi pelkällä nestemäisellä energialla,mitään kiinteää ravintoa ei ollut mukana.Veljelläni oli huoltopaikalla energiapatukkaa ja geelejä jos tarvitsisin.Puolessa välissä pyöräilyä vaihdoin pullon,jossa oli energia juomaa ja huomasin,etten ollut juonut kuin vähän yli puolet siitä mitä piti.Jotenkin ei ollut vaan mennyt tarpeeksi.Kolmannella 37km lenkillä huomasin,että on hieman voimaton olo.Watit rupesivat hieman laskemaan verrattuna sykkeeseen.Huomasin tässä vaiheessa muutenkin kuinka negatiiviset ajatukset rupesivat valtaamaan mielen.Tuli kauhea nälkä,teki aivan valtavasti mieli juustosämpylää!Sitten muistin kun eräs seurakaveri kyseli ennen ensimmäiselle täysmatkalle lähtöä ottaisiko leipää mukaan,sanoin ettei kannata:)
Nyt olisin varmaan pysähtynyt syömään itse jos olisin jostain saanut.Joten ota vaan seuraavaan reissuun:)Kolmannen kierroksen huoltopaikalla huusin velipojalle,että anna energipatukkaa ja se kyllä maistui hyvältä.Pakko on ottaa jotain kiinteää mukaan varalle.Itseasiassa minulla olikin pari patukkaa siinä pyöräilypaidan taskussa,jonka heitin pois:) Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!En muistanut ottaa niitä heittäessäni paidan pois.No viimeinen kierros meni taas yksin pyöräillessä,se patukka hieman helpotti oloa,mutta vauhti oli tippunut jo alas.Pidin sykkeet suunitellulla tasolla loppuun saakka vaikka wattiteho laski puolen välin jälkeen.Vaihtoon saapuessa ei ollut enää kovin luottavainen olo,pyöräily ei sujunut aivan suuniteltua vauhtia.Pyöräily aika 5,15h keskivauhti n.34km/h

                                                                    Kuva X-tri Lahti 

Vaihdossa laitoin kompressisukat jalkaan rauhassa,otin muutaman geelin ja pari suolatablettia taskuun.Aurinko paistoi aika kuumasti ja kun tiesin millainen "raasto" reitti on edessä niin suoraan sanoen hirvitti.Tiesin,että olin tankannut pyöräilyn aikana liian vähän,mutta läksin juoksemaan suuniteltua vauhtia.Alussa vauhti oli pikkasen liiankin kovaa,mutta äkkiä se tasaantui ja menohalut laantui.Kävin tyhjentämässä juoksun alussa ja sen jälkeen en käynyt kertaakaan.Join suunilleen kaksin käsin joka juottopaikalla,usemmilla kaksi mukia.Vettä,cokista ja urheilujuomaa,vuorotellen.Parin kierroksen jälkeen huimasi,varsinkin tullessa varjoiselta metsätaipaleelta aurinkoon huimasi rankasti.Pystyin kuitenkin 20km asti pitämään kilometrivauhdin lähellä tavoitetta ja aika oli  1,43h.Mutta sen jälkeen alkoi tuntua tuskalliselta ja epätoivoiselta.Välillä huimasi siihen malliin,että en uskonut selviäväni maaliin saakka.


                                                                  Kuva X-tri Lahti 

Otin muistaakseni kolme geeliä juoksun aikana ja viimeisen suolatabletin toiseksi viimeisellä kierroksella.Kirosin mielessä,kun en ottanut niitä enempää mukaan,kun suolakurkutkin olivat loppuneet juomapaikoilta,kuten myös cokis.Pari viimeistä kierrosta meni kävelyhommiksi ylämäissä samoin kuin juottopaikoilla kävelin muutamia kymmeniä metrejä.Jaksoin edetä juosten aina seuraava juottoasema tähtäimessä,pätkä kerrallaan.Maaliin pääsin,vaikka juoksu venähtikin,aika 3,46.
                                   Kokonaisaika 10,06,47 ja se riitti M45-49 sarjan voittoon.

                                                                 Kuva X-tri Lahti 

Olen ollut kahtena vuotena peräkkäin tuolla Pajulahden SM-kisoissa.Reitti on mielestäni raastava.En rupea spekuloimaan sen enempää kuinka hidas se on verrattuna muihin,mutta raskas se on.Tänä vuonna huomasin,että minulla oli aika paljon motivaatio ongelmia tämän kisan aikana.Raskas reitti,vähän kilpailijoita,vähän yleisöä yms. vaikea sanoa mistä johtuu,mutta tultuani maaliin se ei oikeastaan tuntunut miltään.Tietysti olin onnellinen,että ylipäätään pääsin maaliin,mutta muuten jäi aikalailla tyhjä olo.Tiedän tämän osaltaan olevan juuri sitä tunnetta,mistä olen ottanut blogini otsikon ja pystyn tämän tunteen tavallaan analysoimaan itsestäni,joten se ei ole ongelma.Eilen kuitenkin päätin,että kaksi kisaa täällä riittää ja laitoin ilmoittautumisen sisään Kalmariin 2014.Onhan ensi kesän suunitelmat valmiina!Taisin saada melkoisen "lumipalloilmiön" aikaiseksi,kun seurastamme taitaa suunnata isompikin joukko mukaan reissuun!Kiitokset kuvaajille ja mahtavalle seuramme kannatusjoukolle!Mahtava seura,on hienoa kuulua siihen!Onnittelut kaikille mukana olleille erityisesti seurakavereille,joille monille oli ensimmäinen täysmatka.Seuramme mitalisaalis oli mahtava: M35 Aleksi Soininen Kultaa 10:44:23 M50 Tapio Rinne Kultaa 10:53:46 N35 Taru Schroderus Kultaa 11:11:53

Nyt levätään ja blogin päivitys varmaan harvenee jonkin verran.Muutenkin uusia suunitelmia on ensi vuodeksi on suunitteilla.Tuli hieman pitkä raportti,mutta pitkältä tuntui matkakin:)





maanantai 19. elokuuta 2013

Baltic Chain Tour

Lahdessa ajettiin 19.8.2013 Baltic Chain Tourin ensimmäinen etappi.Tässä kuvia etapin lähdöstä ja maaliintulosta.Tulokset löytyvät balticchaintour.com
















sunnuntai 18. elokuuta 2013

Viikko 33

  • määrä n.11h
  • uinti 2h / 7000m
  • pyörä 6,45h / 200km
  • juoksu 2,25h / 29km
  • venyttelyt
Taas on viikko mennyt ja viimeinen kisa lähestyy.Harjoituksista oli tärkeimmät tiistaina tehty kovempi juoksu-pyörä VK-harjoitus.Radalla VL-tyyppisesti  vetoja 1500-200m matkoilla ja pyörätreeni trainerillä muutamia 5min vetoja.Torstaina tein tulevaa kisaa koskien valmistavan harjoituksen.Aloitin aamusta Nastolan uimahallissa 3x1000m nousevalla vauhdilla,siitä autolla Pajulahden urheiluopistolle,josta pyöräily tulevalla kisareitillä 105km.Juoksu päälle myös kisareitillä 10km.Ilma oli mahtava,vettä tuli kuin aisaa ja ilman lämpö15C.Ihme kyllä,ei ollut motivaatio ongelmia:) Hakusessa oli kisavauhdit,mutta pyöräily meni hieman sinnepäin,kun välillä tuli niin hurjasti vettä niskaan,ettei eteen nähnyt.No tiedän kyllä tason,millä lähden ajamaan.Juoksureitti onkin sitten melkoista ylä-ja alamäkeä.Reitillä on enemmän nousua kuin oli viime vuonna.Ainoa tasainen pätkä on urheilukenttä,joka kierretään jokaisen kierroksen päätteeksi.Juoksusta tulee kyllä raskas,voimia vaan kaikille kilpailijoille!

Toinen hieman arveluttava asia on uinti.Tällä hetkellä veden lämpö on 18C.Toivotaan,ettei putoa enää tuosta,rupeaa muuten olemaan tunti aika pitkä aika uida.Krampit ja suonenvedot rupeavat helposti iskemään, ainakin itselläni noin kylmässä vedessä.Täytyy myös toivoa,ettei viikolla tuule kovaa.Kukkanen on niin syvä,että kova tuuli sekoittaa ja viilentää sen veden nopeasti.Siinä selällä,mistä uidaan yli löytyy yli 40m vettä,sen takia ei yleensä tuolla pintavesi kovin lämpöistä ole.Sellainen huhu on jo lapsuudestani asti liikkunut,että tuonne Kukkasen syvänteeseen on sodan aikana pudonnut Saksalaisten lentokone...

Tuleva viikko otetaan kevyesti.Vähintään pari lepopäivää,muutama kevyt harjoitus ja lauantaina kilpailu.Seurastamme on lähdössä mukavasti porukkaa mukaan,12,joista useampi ensimmäiselle täysmatkalle.Toivotan kaikille paljon voimia matkalle mukaan.Ensimmäiseksi täysmatkan kisaksi ei reitti ole todellakaan helppo,mutta kyllä se maali tulee joskus vastaan ja palkitsee kovan työn!

                                                               Kuva X-tri Lahti




sunnuntai 11. elokuuta 2013

Heikottaa,hapottaa,huimaa-Kuopio SM-perusmatka

Viime viikolla lopetin kovan harjoitusjakson,joten tämä on ollut kevyt viikko.Torstaista lähtien olen tuntenut oloni heikoksi,jotenkin voimattomaksi,tuntui kuin jokin tauti yrittäisi puskea päälle.Torstaina töissä olimme tulipalossa,jossa joutui kovassa lämmössä tekemään töitä ja nestehukka yhdistettynä lämpöön meinasi viedä tajun.Olo oli todella heikko.Perjantaina mietin lähdenkö Kuopioon ollenkaan,päätin kuitenkin lähteä.Päätin kuitenkin,jos lauantaina sataa kunnolla,en varmasti lähde kisaan.Lauantaina oli poutaa ennen lähtöä,mutta olo ei ollut vieläkään normaali,huimasi hiukan ja niveliä jomotti.Puoli tuntia ennen lähtöä vielä arvoin lähteä vai ei.No läksin sitten kisaan mukaan.

Uinnin aikana huomasin,ettei hengitys kulje normaalisti.Keuhkot tuntuivat tukkoisilta.Huomasin muutamien oman lähtöryhmäni kaverin menevän edellä,mutta en ollut kovin paljoa perässä.Vauhti ei ollut parasta,oli pudotettava nopeus siihen tasolle,jolla ilma riitti eteenpäin menoon.Uinti aika 22,41 oli olotilaan nähden hyvä.
Vaihtoon tullessa huomasin olevani melko kärjessä omassa ikäryhmässä.Mika Somppi tuli uinnista,kun yritin repiä märkäpukua päältä ja eihän siitä taas mitään tullut.Piti lyödä hanuri maahan,että sai lopulta puvun pois.Tuntui,ettei tasapaino ollut kohdillaan.Siinä tumpeloidessa puvun kanssa,Somppi sai vaihdettua ja läksin heti hänen peräänsä.Pyörän päällä saatuani kengät jalkaan katsoin mittaria ja säikähdin,kun näytti 180 lukemia!Juoksu testissä olen saanut nousemaan 185 lyöntiin,joten nyt ei ollut kaikki kohdallaan.Läksin kuitenkin ajamaan ja päätin seurata mitä tapahtuu.Sykkeet laskivat 5km jälkeen hieman,mutta olivat 10 lyöntiä liian korkeat watteihin nähden edelleen.Vaihdoimme Mikan kanssa muutaman sanan ja hän sanoi satuttaneen jalkansa uinnin lähdössä,eikä aio lähteä juoksemaan.Pidin häneen näköyhteyden n.15km,mutta sen jälkeen en enää uskaltanut ajaa niin kovaa vaan hellitin hieman.Sykkeet olivat koko ajan 10 pykälää liian korkeat verrattuna watteihin.Koko matkan keskiwatit jäivät n.30w alle sen tason,millä olisi pitänyt mennä normaali kunnossa.Vaihtoon tullessa olin Mikaa n.1,30min jäljessä.

 
                                                                   Kuva X-Tri Lahti

Juoksusta ei ole oikeastaan hirveästi kerrottavaa.Hengitys oli todella työlästä ja menin minkä pystyin.Toisella kierroksella kuulin,että Mika oli keskeyttänyt,mutta muista tai omasta sijoituksestani ei ollut tietoa.Oikea takareisi alkoi pikkasen kramppaamaan,mutta pystyin onneksi juoksemaan koko ajan.Luulen,että askelluksessa on jotain puolieroa tai vastaavaa,kun aina alkaa oireilemaan oikea jalka.Vasen pelittää hyvin.
Aikanaan tuli maali vastaan ja kuuluttaja omaan tyyliinsä kuulutti 45-49 sarjassa kesä-Esan saapuvan maaliin! Aika juoksussa 41,09.Sijoitus selvisi minulle vasta,kun kävin kuuluttajalta kysymässä miten kesä-Esa pärjäsi:) Sain tämän "tittelin" kuuluttajalta,kun minusta ei ollut kuin etunimi listoilla.Joten ollaan sitten kesä-Esa!Niin kuuluttajat aikansa listoja katseltuaan totesivat,että sinä olet voittanut oman sarjasi! Jees SM-kultaa!!!
Jotenkin tuntui epätodelliselta koko tilanne,mutta täytyy olla todella tyytyväinen.Alunperin en ollut edes lähdössä tähän kisaan,mutta seurakaverien innostamana päätin lähteä mukaan.Olo ei ollut hääppöinen ennen kisaa,enkä uskonut edes jaksavani loppuun saakka.Yllätysten päivä!



                                                                    Kuva X-Tri Lahti,

Seuramme menestys oli mahtava Kuopiossa!Yhteensä 3 kultaa ja 2 pronssia.Onnittelut Katjalle,Tarulle,Essille ja Päiville!Hienosti veditte!
Ensi viikolla pitäisi tehdä pidempi valmistava harjoitus Nastolan SM-kisaa varten,pitää nyt toivoa,että olo alkaisi paranemaan ja saisi itsensä iskukuntoon viimeiseen kisaan!

maanantai 5. elokuuta 2013

Viikko 31

  • määrä n.17,5h
  • uinti 2h / 6200m
  • pyörä 11,20h / 331km
  • juoksu 3,50h / 44km
  • core 20 min
Viikkoon mahtuu jopa 2 lepopäivää,maanantai ja sunnuntai:) Kuten edellisessä postauksessa kerroin,olen tehnyt kovan treeniblokin tähän väliin.Määrällisesti tuli todella kova jakso,9 päivään mahtuu n.32h.Miksi tein näin? Tämä oli sopiva väli,koska täysmatkojen SM-kisa on kolmen viikon päästä.Halusin myös testata itseäni, lähinnä miten kehoni reagoi tälläiseen ärsykkeeseen ja osuuko tästä saatava hyöty 2-3viikon päähän ns.superkompensaatio.Tämä on oikeastaan testausta tulevaisuuden suunitelmia varten.Ensi viikonloppuna osallistun 1/4 matkojen SM-kisaan Kuopiossa,mutta tämä tuli oikeastaan hieman ylimääräisenä kisana mukaan,joten voi hieman olla tukkoista menoa.Täytyy viikon aikana vääntää reilusti joogaharjoituksia,jos saisi jumia hieman pois.Nyt en ole edes tehnyt niitä,ainoastaan hieman venytellyt iltaisin.

Aloitin kovemman harjoittelun n.viikko Joroisten jälkeen.Kovimmat harjoitukset tein pyörällä,koska juostessa huomasi jaloissa vielä kisan vaikutuksen.Tämän viikon puolivälissä tein jo yhden kovemman nopeus/vetoharjoituksen juosten.Pyörällä tein useamman hieman reippaamman harjoituksen.Lauantaina tein viimeisen pitkän pyörälenkin (150km) ja siinä kyllä huomasi ylämäissä jaloissa painavan rasituksen vaikka sykkeissä/wateissa ei näkynyt muutosta.Ajallisesti reilu viikon kova blokki on varmasti sopiva,ainakin minulle.Jos olisin tästä jatkanut olisi varmasti paukkunut ylikuntoon,nyt en tunne sen kummempaa väsymystä kuin keväällä kovien viikkojen jälkeen.Jos tämä kokeilu menee pieleen en voi kuin syyttää itseäni hölmöilystä:) Eipä olisi ensimmäinen kerta!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Viikko 30

  • määrä 19,45h
  • uinti 1,15h / 4000m
  • pyörä 15h / 423km
  • juoksu 3,10h / 37km
  • core 20min
Joroisten SM-kisojen jälkeen pidin pari lepopäivää.Tiistai-torstaina aivan kevyitä palauttavia harjoituksia.Viikon harjoitusmäärät näyttävät varmasti hieman "oudolta",mutta perjantaina aloitin määrällisesti kovemman treeniblokin.Tarkoituksena tehdä reilu viikko hieman kovempaa pohjia,koska elokuun lopussa on 1/1 matkojen SM-kisa ja pelkkä kevyt harjoittelu siihen asti vie kyllä täysmatkalle vaadittavan pohjan pois.Eli viikonloppu meni harjoitellessa,kolmeen päivään mahtui n.15h treeniä.Ensiviikko mennään siis sellaista tahtia,ettei alaikäisille passaa kertoa:) Tämä on oikeastaan ainoa väli,johon pystyin sovittamaan kovemman harjoittelujakson,koska parin viikon päästä on Kuopion SM-kisa ja edeltävä viikko on yritettävä palautella/ keventää,josko saisi edes jotain irti itsestään.Voi olla pieni jumi vielä päällä,mutta ei mahda mitään.

On muuten ollut melko kuuma viikonloppu,kun tuollaisessa helteessä on tullut ulkoiltua 15h:) Pyörälläkin tuli 325km kolmeen päivään...

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

1/2 SM Joroinen

1/2 matkojen SM-kilpailu Joroisilla,matkoina 1,9km uinti,90km pyöräily ja 21.1km juoksu.Kyseessä 30-vuotis juhlakilpailu ja puitteet olivat kyllä sen mukaiset.Kuuluisa Joroisten henki oli läsnä tässä kilpailussa erityisesti,missään  muualla kotimaan kisoissa ei päästä tähän omanlaiseen tunnelmaan mukaan,kiitos kuuluu varmasti koko organisaatiolle.

Mutta itse kilpailuun.Olin tehnyt tähän kisaan etukäteen suunitelman,jota yritin lähteä noudattamaan.Uinnissa en pistänyt varsinaista aika tavoitetta,ainoastaan tarkoitus nousta vedestä oman sarjan kärjen kanssa samoihin aikoihin.Lähtöalueella katselin järvelle olin varma,että selällä on kova aallokko,vaikkei sitä nähnyt rannalta,tuuli oli sen verran kova.Uinnin lähdössä otin tarkoituksella kovan spurtin ja menin reilusti kärkeen saadakseni varmasti tilaa uida.Ensimmäisellä poijulla rupesin hellittämään ja uimaan normi matkauinta ilman turhaa puristusta.Olihan se melkoista pujottelua siinä aallokossa yrittää kiemurrella ja ohittaa edellä lähteviä.Joutui koko ajan olemaan pää pinnalla,kun hitaampia tuli vastaan ja välillä niitä leikkasi poikittaissuunnassa eteen.Takasuoralla ajattelin huonompien uimarien olevan varmasti melkoisissa vaikeuksissa tälläisessa aallokossa.Nousin vedestä sarjani toisena ajalla 29,27 ollen n.20sek jäljessä edellä tullutta Mika Somppia.Uinti meni siis suunitelman mukaan ja siinä ei tullut otettua irti viimeisintä vauhtia aivan kuten suunittelin.

Pyörällä olin suunitellut pitäväni keskisykkeen 145-150 välillä.Keskivauhti oli tavoitteena saada pidettyä 37km/h tuntumassa.Siinä siis suunitelma.Vaihto sujui normaali ähellyksellä (aina yhtä vaikeaa repiä sitä pirun pukua päältä) ja pääsin pyörän päälle melko rivakasti.Sykkeet ovat tässä kohtaa aina korkealla ja annoinkin niiden tasoittua pikkuhiljaa suunitellulle tasolle.Siinä meni varmasti 10km hieman ylikierroksilla,mikä on aivan normaalia.Tuuli oli kyllä melkoinen ja otti 88mm etukiekkoon välillä tosi pahasti kiinni.Siinä muutaman kerran oli lähellä,ettei menty lepikkoon.Ajelin melkolailla yksikseen varmaan 50-60km ja Teron mukaan auttaen nyt häntä vaihteeksi pyöräilyn aikana.Siis sallituissa rajoissa tietenkin.Tosin en edes huomannut häntä,ennenkuin vaihdoimme muutaman sanan juoksun vaihdossa.Meille alkaa tulla tavaksi nämä yhteiset pyörälenkit,kun sprintti SM-kisoissa ajelimme myös yhdessä,silloin toisin päin:)
Varmaan siinä 60km kohdilla saimme kiinni aiemmin lähteneiden letkan ja muutaman kerran siitä yritettyä ohi totesin sen toivottomaksi,koska aina ohi mennessä he läksivät pyyhkimään uudelleen ohi,joten oli jäätävä siihen perään ajelemaan.Näin mentiin pyöräilyn loppuun saakka.Pyöräily aika 2,21 keskivauhti 37,6km/h joten pyöräily meni suunitelman mukaan.Tässä vaiheessa olin edelleen toisena n.7min jäljessä kärkeä.



Juoksun vaihdossa meni hieman enemmän aikaa pakollisen wc käynnin takia.Kuten aiemmin kerroin,vaihdossa näin Teron ja vaihdoimme muutaman sanan.Juoksussa suunitelmani oli lähteä pitämään 4,15km vauhtia eli tavoite juosta 1,30. Juoksu lähtikin ihan mukavasti menemään tavoitteen mukaisesti ja tuntui ,ettei energian kanssa ole mitään ongelmaa.Ensimmäinen kierros tuntui melko hyvältä ja paikoin jopa kevyeltä juosta.Toisella kierroksella huomasi alun nousuissa jo pistelyä reisissä,mutta se meni kuitenkin melko hyvin ohi päästyäni loppupuolen laskevalle hiekkaosuudelle.Tässä vaiheessa en tiennyt oliko muutosta kärkeen tapahtunut,tosin tiesin kyllä melko tarkkaan mihin aikaan johdossa oleva Mika Somppi juoksee ja uskoin meidän juoksevan samaa vauhtia.Takaa tulevista en tiennyt mitään koko aikana.Kolmannella kierroksella nousuissa alkoi tuntumaan tosi pahalta reisissä ja vauhti rupesi hyytymään totaalisesti.Tässä vaiheessa alkoi epäilys vallata mielen ja pelkäsin miten selviän viimeisen kierroksen.Otin yhden geelin varmuudeksi viimeiselle kierrokselle lähtiessä vaikka en edes tuntenut sitä tarvitsevani.Energian kanssa minulla ei ollut mitään ongelmia,mutta kaipa sitä yritti saada epätoivoisesti jostain apua reisissä olevaan kipuun:)Viimeinen kierros oli  melkoista rämpimistä,reisiä ja toista pohjetta kramppasi ilkeästi.Pari km ennen maalia oli totaali stoppi lähellä,kun pohje kramppasi niin pahasti,mutta sain kuitenkin jatkettua ja köpöteltyä maaliin.Juoksu aika 1,33 ei mennyt tavoitteen mukaan,mutta kaikki ei yleensä mene kuten suunitellaan.Kokonaisaika 4,31,37 jäi hitusen tavoitteesta,mutta sijoitus ei.Tavoitteena oli oman sarjan 44-49 hopea ja se tuli! Se oli suunitelma,joka toteutui.Olen onnellinen tästä!


                                                             Tulokset löytyvät täältä

                                         Velipojalle jälleen kiitokset huoltajan hommista!

                                                                          Maalissa!




sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Viikko 28

  • määrä n.11h
  • uinti 2h / 7000m
  • pyörä 5,45h / 163km
  • juoksu 3,15h / 35km
  • jooga + corea
 Viikko on mennyt lähinnä "jarrut" päällä.Se on ollut minulle vaikeaa.Tykkään harjoitella paljon,se sopii minulle paremmin kuin mikään himmaileminen ja herkistely.Keventelyn johdosta tulee jotenkin niin veltto olo,enkä pidä siitä ollenkaan.Olen nyt kuitenkin parhaani tehnyt saadakseni kuntopiikkiä nousemaan.Viikolla tuli tehtyä pari kovempaa yhdistelmäharjoitusta,muuten ainoastaan kevyitä palautteluharjoituksia.Vauhdit ovat nousseet tosi hyvin,varsinkin juoksussa.Joten tässä vaiheessa vajaa viikko ennen Joroisten SM-kisaa ei ole oikeastaan mitään muuta sanottavaa,kuin se on siinä,OLEN VALMIS!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Viikko 27

  • määrä n.15h
  • uinti 2h  / 6800m
  • pyörä 8,40h / 244km
  • juoksu 4,20h / 47km
  • joogaa
Viikko on mennyt suunilleen suunitelman mukaan.Siihen mahtuu pari kovempaa yhdistelmä harjoitusta ja muut ovat tehty palauttavalla teholla.Keskiviikkona yhteisharjoitus Pajulahdessa Katjan vetämänä loistavassa auringonpaisteessa:) No tuli vähän vettä niskaan... mutta harjoitus oli hyvä! Kiitokset Katjalle! Harjoitus sisälsi n.2km uintia vauhtileikittelynä,pyörällä 3x20km nousevalla teholla ja 3x2km juoksuvedot.Oli mukava tehdä yhteisharjoituksena,pystyy puristamaan helpommin itsestään irti tehoja.Toinen reippaampi yhdistelmäharjoitus sisälsi lyhyemmän tempon pyörällä + juoksua 2km vetoja puolimatkan kisavauhtia.Ensiviikolle pudotetaan vielä hieman määrää ja vetojen pituutta,sitten pitäisi olla valmis Joroisten kisaan.

Nyt täytyy vain yrittää pitää "käsijarru" päällä,että saa parhaimman irti itsestään parin viikon päästä.Helpommin sanottu kuin tehty....



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Viikko 26 ja vähän uusimmasta projektista

  • määrä n.10h
  • uinti 1,20h / 4400m
  • pyörä 7h / 200km
  • juoksu 2h / 24km
  • joogaa
Viikko on mennyt palauttelun merkeissä.Väsymys tuntuikin oikeastaan viikon loppupuolelle saakka.Kävin pitkästä aikaa hierojalla ja se teki hyvää jaloille.Loppuviikosta tein pari kovempaa harjoitusta,perjantaina pyörällä FTP testin ja sunnuntaina ajoin 100km reippaammin tempoa vaihdellen.Koko matkan IF oli 0,82 eli aika reipas tahti.Molemmat uintiharjoitukset tuli tehtyä avovedessä,toisessa 3x250m vetoja,joista viimeinen 3,26min.Alkaa puvulla uinti tuntumaan koko ajan helpommalta,mikä on loistojuttu.Muuten viikolla tehdyt harjoitukset ovat olleet palauttavia.Seuraavat kaksi viikko on sitten valmistelua kohti Joroisten SM-kisaa.

Lupasin kirjoittaa projektistani,joka "kummitteli" mielessäni jonkin aikaa.Eli normi maantiepyörä.Aika-ajo pyörällä on niskani ollut kovilla,siinä yksi syy miksi halusin vaihtelua ajoasentoon.Katselin jonkin aikaa käytettyjä hiilikuiturunkoisia pyöriä netistä.Valikoimaa on melko paljon ja hintahaarukka suuri,halvimmista kuiturunkoisista pyydetään  +1000€ ja yläpää useampi tuhatta.Kyllähän noi halvimmat on jo kilometrejä nähneet,mutta on siellä aina helmiä joukossa.Olin jo yhtä ostamassa,mutta se meni nenän edestä,onneksi:) Sitten rupesin miettimään asiaa uudestaan ja (jälleen kerran) sisälläni asuva tee-se-itse mies sai vallan.Vanha sponsorini (veljeni Pete) antoi minulle satulan  (loistava Fizikin satula!) ja Dura-acen vaihdekahvat, kammet minulla jo olikin vaihdettuani aika-ajo pyörään wattimittarin Rotorin kammilla.Viime kesänä rakentamani hiilikuitukiekot olikin ylimääräisenä jo valmiina.Jee,satula,kammet,vaihdekahvat ja kiekot valmiina,ei paljon puutu!Rupesin etsimään hiilikuiturunkoa ja halvin löytämäni maksoi vähän n.1100€ Englannissa,joopa joo,ei sopiva minun budjetilleni.Käytettyjä ei oikeastaan ollut yhtään liikkeellä,joten uusi mietintä.... Ainoa järkevä vaihtoehto tilata (jälleen kerran) suoraan Kiinasta.Sieltä löysinkin sopivan rungon ja tilasin vielä hiilikuituisen ohjaustangon.Tilaus sisään,maksu Paypalilla ja paketti tuli 6 päivässä Helsingin tulliin lentorahtina,sanoisin melko nopeaksi toimitukseksi! Siirsin paketin Lahden tulliin,josta noudin sen.Tullimaksujen ja ALV:n jälkeen hinta jäi alle puoleen halvimmasta löytämästäni rungosta.Niin ja mukana oli hiilikuituinen ohjaustanko:) Roselta  tilasin miltei kaiken muun tarvitsemani,paitsi etuvaihtajan.Vaihdekahvat olivat vanhaa 7800 sarjaa ja heillä ei ollut siihen sopivaa etuvaihtajaa,olisivat kyllä tilanneet,mutta olisi mennyt muutama viikko,joten back to Ebay:) Löysin sopivan jostain Aasiasta (en nyt muista maata) tilaus sisään ja reilun viikon päästä postissa (34USD)

Sitten ei muuta kuin kasaamaan!Muutamana päivänä sitä tuli värkättyä ja muutaman kerran  kasattuani ja purettuani olin tyytyväinen!Tälläinen siitä nyt sitten tuli.

                                                              Siitä tuli Fuji,paino 7.8kg

Olen sillä ajellut muutaman reissun ja olen todella tyytyväinen,hinta / laatusuhde kohdallaan,wattimittaria siinä ei ole.....vielä:)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Viikko 25

  • määrä n.19,45h
  • uinti 2,40h / 8600m
  • pyörä 13,45h / 390km
  • juoksu 3,20h / 43km
  • joogaa
Juhannusviikko on mennyt samaa tahtia kuin edellinenkin viikko.Juhannusaatto meni töissä,joten ei sen paremmin tullut sitä vietettyä.Tämä oli viimeinen kova/määräviikko ennen Joroisten kisaa,nyt aletaan keventämään ja keskitytään kilpailuvauhdin hakemiseen.Tuleva viikko ensin kevyesti,palautellaan kehoa parin kovan viikon rasituksesta,joka kieltämättä on ollut tosi kova.

Uintiharjoituksista tuli pari tehtyä avovedessä.Lahden Joutjärvellä on tosi hyvä uida,siellä on melontaradat ja poijut merkitty 250m:n välein.Näin pystyy hyvin seuraamaan aikoja vetoharjoituksia tehdessä.Tiistaisin meillä on seuran vuoro ja saamme käyttää laitimmaista melontarataa uintiin.Muina aikoina pystyy kyllä hyvin uimaan radan sivussa ja näin hyödyntämään merkkipoijuja.Tiistaina olikin kylmää kyytiä uintitreeneissä,kun teimme 250m:n vetoja Joelin kanssa,siis yritin pysyä hänen perässä:) Pikkuhiljaa alkaa uinti sujumaan puvun kanssa,vaikka pidän paljon enemmän uinnista ilman pukua.

Pyörän päällä tuli taas kilometrejä aika paljon.Pari kovaa harjoitusta,muut hieman kevyempää.
Keskiviikkona oli kova yhdistelmä,jonka Taru & Simo järjesti,kiitokset heille! Uintia n.1km,pyörä 23,5km ja juoksu 5km.Siitä tulikin tosi hyvä treeni.Uinti otettiin melko kevyesti,mutta pyörällä "tykitettiin" kyllä maksimivauhtia ja watit olivat kovemmat kuin SM-sprintissä!Juoksukin kulki mukavasti ja siinäkin aika oli 55sek. kovempi kuin sprinttikisoissa,joten täytyy olla todella tyytyväinen.Lauantaina kävin vetämässä jalat "tyhjäksi" Messilässä,5x n.5min mäkivetoja ja päälle juoksuvedot.Jalat olikin melko tyhjät sunnuntaina,kun lähdettiin seuran porukka lenkille Vesijärveä kiertämään.Ajelin hieman pohjalle ennen yhteislähtöä ja loppuunkin Messilän kierroksen päälle,joten kokonaismatkaksi tuli 155km.Juoksin päälle 6km PK2 vauhtia ja nyt olenkin täysin valmis palautteluviikolle:)

Kaikinpuolin mahtava viikko!Hyviä harjoituksia mukavassa seurassa ja kuntokin alkaa pikkuhiljaa paranemaan.Palailen ensiviikolla siihen projektiin,josta mainitsin aiemmin.Voimia treeneihin!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Viikko 24

  • määrä n.20h
  • uinti 1,40h / 6200m
  • pyörä 396km / 13,45h
  • juoksu 4,30h / 53km
  • joogaa
Viikko menikin taas aika normisettiä tehdessä,tosin aika paljon tuli pyöräiltyä.Uinti jäi hieman vähemmälle,kaikki uinti on märkäpuvulla tehtyä.Kerran avovedessä seuran uintivuorolla Joutjärven melontaradalla ja toinen kerta maauimalassa.Normaalisti en märkäpuvulla altaassa ui,mutta nyt oli todella kylmä ilma ja kova vesisade,niin se oli ihan passeli.Eipä ollut altaassa tungosta:)

Pyörällä tuli vedettyä pari kovempaa treeniä ja yksi pidempi.Lauantaina tein toisen kovan pyörätreenin yhdistelmänä, 2x20min vedot + päälle juoksu,jossa 3x3000m vedot nousevalla teholla.Oli aika tehokas treeni.Pitkän lenkin ajelin seurakaverien kanssa sunnuntaina,Vesijärven ympäri ja Messilän mäkien kautta kotiin.Matkaa kertyi 123km ja vauhtikin oli hyvää n.30km/h. Kiitokset mukavasta seurasta. (Katja,Juffe,Simo ja Seppo)Juoksuharjoitukset oli pääasiassa pyörän jälkeen paitsi tiistaina tein radalla nopeusharjoituksen,josta jo aiemmin kirjoittelin.Se on tehnyt tosi hyvää nopeudelle ja myös tekniikalle.
Ensiviikko tarkoitus vielä vetää kovaa, sen jälkeen ruvetaan loiventamaan Joroisiin.

Viikko on mennyt yhden projektin kanssa ja siitä kirjoittelen myöhemmin lisää...


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sääksi SM-Sprint 1/8

Kauden avauskisa tuli vedettyä läpi,kyseessä siis 1/8 matkat 750m uinti,20km (22,5km) pyörä ja 5km juoksu.Tässä hieman tunnelmia kisasta.


Kisa fiilikset oli ihan mukavat ennen lähtöä,oli hienoa päästä starttaamaan ja ilmakin oli mahtava.Tiesin kyllä ennen starttia,etten todennäköisesti saa oikein puristettua kaikkea irti,koska takana on kovat treeniviikot määrällisesti ja tehollisesti.Mutta aina kilpailutilanteessa saa kuitenkin paremmin irti kuin yksinään harjoitellessa.No niin,ensin uinti.Heti lähdöstä yritin spurtata kärkiporukkaan,jossa selviäisi helpommin ilman kovempia nyrkiniskuja,mutta huomasin aika nopeasti,etten saa menovaihdetta päälle.Joten sen suuremmin ihmettelemättä rupesin uimaan mukavuus rajalla.Yritin tietysti mennä kovaa,mutta en puristanut vaan vauhti jäi jonkin verran maksimivauhdista.Olin kuitenkin isommassa porukassa muutaman nopeamman mennessä kovempaa,joten tilaa oli hyvin uida.Takasuora oli melko haastava auringon paistaessa suoraan edestä,poiju meinasi olla välillä kateissa.Loppusuora meni vähän kuin lasketellen ilman sen suurempaa puristusta.
Uintiaika 10,33.( järjestäjien ajanoton mukaan,itse kämmäsin kellon kanssa :)) Aikaan olin tyytyväinen,koska se tuli ilman kummempaa rutistusta.

                             Kolme nopeinta oli jo mennyt,kun rantauduin tämän ryhmän kanssa.


Pyöräilyn vaihto meni hyvin siihen asti,kun otin pyörän ja läksin juoksemaan kynnykselle,josta saa ruveta polkemaan.Kypärän hihna aukesi ja kämmäsin sen kanssa jonkin aikaa.Sen jälkeen alkoi räpellys pyöräilykenkien kanssa,no joo,kaipa se joskus alkaa sujumaan,mutta ei nyt,se siitä.Kämmäilyni ansiosta jäin jälkeen isosta ryhmästä,jonka kanssa tulin uimasta ja sainkin aloittaa yksin etenemisen.Miltei heti Tero tuli perästä ja meni ohi.Jatkoin hänen perässään ja muutaman kilometrin jälkeen hän hieman löysäsi eräässä ylämässä,jolloin menin ohi.Muutaman kilometrin vedettyäni pyyhkäisi hän jälleen ohi ja niin jatkettiin loppuun saakka.Mainittakoon nyt,että välimatka oli useammin 20metriä kuin kymmenen,sääntöjen mukaan mentiin.Tuomarit ajelivat muutaman kerran ohi ja lopussa näyttivät vielä peukkua:)

                                                                      Kuva täältä

Muutama kilometri ennen pyöräilyn loppua Tero lisäsi vauhtia ja katselin wattimittaria,jossa oli yli 300 lukemia jonkin aikaa,niin tuumasin,että nyt on pakko hellittää tai juoksusta ei tule mitään.Teron itsensä mukaan siinä meni kilometri 337watin lukemilla,ei ihme jos alkoi vanhempi mies hyytymään:) Viimeinen kilometri tuli himmailtua,jotta olisi paukkuja juoksuun.Pyöräilyssä tuli revittyä hieman liikaa,rentous puuttui,mutta olen täysin tyytyväinen tähän suoritukseen,se oli tämän päivän kunto.
Aika tulosluettelon mukaan 37,35min.

                                                                  Kuva täältä

Juoksun vaihto meni nopeasti ja juoksu lähti mukavaa vauhtia.Ensimmäinen kilometri minulle hyvää vauhtia 3,52.Siitä vauhti hieman hiipui,kilometrivauhdin ollessa pikkasen yli 4,00.Juoksin tasaisesti nostaen sykettä alun n.160:stä loppua kohti,jossa maksimi oli 174.(anaerobinen kynnykseni n.173-175)Viimeinen kilometri meni taas hieman reippaammin n.3.50 vauhtia ja kokonaisaika 20,24. Juoksuunkin olen tyytyväinen,ei mitään rentoa menoa,mutta aika oli suunilleen sitä luokkaa mitä odotin.



Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen suoritukseen,ei mikään huippu,mutta suunilleen sellainen kuten odotin.Tarkoittaa sitä,että olen jokseenkin hyvin oppinut tuntemaan itseni ja tiedän mihin kykenen.Lyhyet matkat ovat aika myrkkyä minulle,ei ole maitohapon sietoa juuri ollenkaan.
Kokonaisaika 1,09,16 sijoitus 4.Tästä on hyvä jatkaa kohti Joroisten 1/2 SM-kisaa.Tulokset löytyvät täältä.





Muuten viikko oli kevyt viikko.Maanantai-keskiviikko palauttelua,torstaina yhdistelmä 
pyörä+juoksu n.2,30h Perjantaina kevyt uinti ja lauantaina kisan jälkeen pari tuntia kevyttä pyöräilyä.Sunnuntai tunnin kevyt pyöräily.Tästä jatketaan pari kovempaa viikko vielä,jonka jälkeen kevennetään hiljakseen Joroisiin saakka.

  • määrä n.9,30h
  • uinti  1,15h / 5000m
  • pyörä 6,30h / 189km
  • juoksu 1,45h / 22km
  • joogaa
                                                          Voimia harjoitteluun!






 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viikko 22 saldo

  • määrä n.21h
  • uinti 2,45h / 9700m
  • pyörä 13h / 390km
  • juoksu 4,45h / 55km
  • core 20 min
  • joogaa
Kuten näkyy viikko on mennyt aurinkoa ottaessa ja virvokkeita nauttiessa:) Joo aurinkoa on tullut otettua  pyörän selässä ja juoksubaanalla.Rasitukselta viikko oli kovin koko kevään aikana,näin olin
suunitellut ja se toteutui hyvin.Tähän loppui loppui toinen kahden viikon jakso build-jaksoa.Ensi viikko mennään kevyesti ja sen jälkeen vielä viimeinen kova kahden viikon rutistus.Vaikka viikko oli kova,tuntuu keho paremmalta kuin koko keväänä.Tietysti väsymyksen huomaa,mutta jollain tavalla kovat harjoitukset ovat vaikuttaneet ja olo on hyvä.Varmasti harjoitusrytmityksen muutos teki myös hyvää.Tällä teholla/määrällä en pystyisi kolmea kovaa viikko vetämään läpi,tiltti tulisi.

Jos jotain harjoituksia viikon varrelta ottaa esiin,niin maanantaina ajoin pitkän pyörälenkin (n.147km)
josta ajoin 4h 0,79% teholla FTP:stä (IF 0,79) ja käyrä pysyi tasaisena koko ajan eli ei ruvennut watit laskemaan eikä syke nousemaan. Pohjat on pyörällä hyvällä mallilla.Juosten tein keskiviikkona nopeusharjoituksen,jossa muutama 150m ja 200m vetoa reippaasti ja pääsarjana 6x50m täysiä.
Tämä teki hyvää jaloille ja kuten aiemmin kirjoitin täytyy yrittää pitää joka toinen viikko ohjelmassa,ettei olematon nopeus katoa kokonaan:) Lisäksi tuli pyörällä ja juosten pari kovempaa tempoharjoitusta.

Ensiviikko siis mennään kevyesti ja lauantaina onkin ensimmäinen kisa Nurmijärvellä,sprintti SM.Tiedossa tuskaa sillä en todellakaan kestä hyvin näitä "hapokkaita" pika-kisoja,mutta harjoitusmielessä ne ovat hyviä.Yksin ei pysty rutistamaan lähellekkään sitä mitä näissä kisoissa saa itsestään irti.Kova harjoitus,piste.

Luin viikolla netistä artikkelin,jossa syöpään kuollut äti oli jättänyt pojilleen tekstin,jossa on ohjeita elämän varrelle.Siinä oli jokaiselle varmasti ajattelemisen aihetta,minuun ainakin tämä kolahti niin paljon,että tein tietokoneelleni taustakuvan näistä ohjeista.Valokuva,johon tekstin upotin,on omani.Toivottavasti nämä antavat myös teille ajattelemisen aihetta.