sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Treeniä ja yin-joogaa

Viime päivityksestä on mennyt aikaa,joten katsotaan hieman missä mennään.Valmentajani on parin viikon välein laittanut uutta haastetta peliin ja harjoitukset ovatkin olleet monipuolisia painottuen juoksuun ja välillä uintiin.Juoksuvauhdin parantaminenhan oli suunitelmamme syksyn aikana ja sitä piti testata jo pari viikkoa sitten,mutta iski flunssa päälle.Siinä tuli hieman takapakkia,mutta se kuuluu elämään.Maanantaina otetaan uusi yritys juoksun tasotestin merkeissä,sitten nähdään hieman osviittaa mihin suuntaan on menty.Erilaiset loikka-ja keskivartalojumpat ovat ainakin parantaneet juoksutekniikkaa jo melko hyvin.Uinnissa tekniikka-ja voimaharjoitukset ovat alkaneet purra hyvin ja uinti on mielestäni jo paremmalla tasolla kuin viime kesänä vaikka kunnon vetoharjoittelua ei ole edes tehty.Pyorä on ollut syksyn aikana vähemmällä panostuksella,no muutama tunti trainerin päällä viikossa on istuttu.Harjoitusmäärät ovat pyörineet 10-15h välillä,pitkien harjoitusten ollessa max. 3h.

Eilen teimme Anteron kanssa yhdistelmätreenin Pajulahtihallissa,jossa vedimme 3h ju+py aina 30min pätkissä.Loistotreeni,mutta aika tukala ajaa trainerillä ilman tuuletinta.Huomasi kuinka sykkeet olivat selvästi normaalia korkeammalla verrattuna watteihin.Ennen treeniä olimme kuuntelemassa valmentajamme luentoa,joka kuului osana seuramme järjestämään harjoituspäivään.Hyvä luento,kiitokset Katjalle.Pajulahdessa aukesi muuten eilen jo 3 ja 5km hiihtoladutkin,joten täytyy varmaan jossain vaiheessa kokeilla onnistuisiko tänä talvena hiihto paremmin kuin viime vuonna.Polvi ei ainakaan ole enää vaivannut kevään jälkeen.Muutamat viimeviikot ovat olleet harjoitusmääriltään maltillisia,mutta kuitenkin niissä on ollut mukana vk-harjoituksia,joten tehollisesti mennään eritasolla kuin edellisellä kaudella.Odotan mielenkiinnolla kevättä...

Ashtanga harjoitukset ovat olleet tauolla jonkin aikaa,tyypillistä minulle.Sitä yleensä tulee tehtyä kausittain nykyään.Yleensä huomaan sen kehossa oltuani vähän aikaa joogaamatta.Keho alkaa tuntua tukkoiselta,energia ei enää virtaa,tulee tukkoinen,ahdistunut,jopa hieman negatiivinen olo.Aloitin viikko sitten tekemään yin-joogaa ja huomasin heti muutoksen itsessäni.Joogaharjoituksen tuoma tyyneys ja sisäinen rauha palaa hiljalleen takaisin.Se tavallaan pysättää ja auttaa palaamaan elämään juuri tätä hetkeä.Meditaatio,jota olen harrastanut päivittäin,muuttuu myös erilaiseksi,koska energia alkaa virrata paremmin kehossa.Yin-joogahan on oikeastaan täysi vastakohta ashtanga joogalle,joka on yang -tyyppistä joogaa.Yin-joogassa ei tule hiki,se on erittäin rauhallista ja siinä ollaan asennoissa pitkiäkin aikoja,jopa 5-7min.Harjoituksen jälkeen on aivan mahtava,rentoutunut,raukea olo.Illalla tehtynä oivaa unilääkettä.Yin-jooga on helppo oppia,ei tarvitse mitään erityisiä kursseja sitä oppiakseen,tietysti helpompi jos joku kokeneempi näyttää kerran ja kertoo hieman periaatteita niin sen jälkeen voi jatkaa itsenäisesti.Itselleni nämä ns.henkisen puolen harjoitteet kuuluvat elämään,joten on ollut helppo tavallaan siirtää niitä urheiluun mukaan ja hyödyntää siinä.Aiheena tämä on niin laaja,ettei minulla riitä resurssit siitä kirjoittamaan.

Muistakaa pitää huolta myös henkisestä puolesta ja päästää joskus irti suorittamisesta...

Tämä on mielestäni oiva totemus,joka herättää ajatuksia:
 Dalai Lamalta kysyttiin mikä on hänestä yllättävintä, hän vastasi:
"Ihminen, koska hän uhraa terveytensä jotta saisi rahaa.
Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä.
Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta,
että hän ei nauti tästä hetkestä; seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä
eikä tulevaisuudessa; hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee,
eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."