sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Musta tulee urheilija

Syksyn harjoittelu kuviot ovat saaneet aivan uudenlaisen sykkeen,kun aloitin yhteistyön Katjan kanssa.Hänen ajatuksiaan voit lukea blogista: Katjan ryhmä treenaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa on takana ja tuntuu todella tehokkaalta. Harjoittelu on selvästi saanut erilaista tempoa ja on monipuolisempaa kuin aiemmin.Juuri sitä mitä olen kaivannut,mutta en itse saanut aikaiseksi toteuttaa.Omat harjoitukseni olivat monasti liian tasapaksuja,ärsykkeen muutos oli liian vähäistä.Toisaalta on hyvä,että tuli pari vuotta tehtyä matalatehoisesti määrää,nyt pitäisi pohjat olla paremmassa kunnossa ja kestää hieman kovempitehoistakin harjoitusta.Kaikinpuolin positiivinen fiilis päällä uusien kuvioiden myötä.

Uinnissa pääpaino on ollut tekniikka harjoituksissa sopivasti voimaa unohtamatta.Perjantaina pidetyn yhteistreenin uinnin jäljiltä on olkapäät kipeät ja teimme "vain" tekniikkaharjoituksen,joten jotain on mennyt perille,kun yritin korjata käden asentoa vedossa.Löytyi uusia lihaksia olkapäästä,auts:)

Juoksuharjoituksissa on ollut potkua aivan uudella tavalla.Perjantain yhteisharjoituksessa teimme loikkaharjoituksen,erittäin tehokkaan,jalat olivat vielä tänäänkin hieman hellät.Kuitenkin positiivinen palaute tuli  heti,kun tein tänään pitkää yhdistelmä harjoitusta (treineri+juoksu) niin jalat tuntuivat pk-vauhdissa paljon kimmoisimmilta kuin aiemmin!Oli oikeastaan aika makeeta juosta,vaikka oli reipas treineri-sessio alla.
Pyöräilyssä pääpaino on lajinomaisissa voimaharjoituksissa ja minullahan tämä tarkoittaa treinerin päällä vääntämistä,kuitenkin maltillisesti vielä tässä vaiheessa.Lisäksi olen tehnyt lihaskuntoharjoittelua l. omalla painolla.

Tälläisellä kuvioilla on lähtenyt harjoittelu uuteen kauteen liikkeelle.Parhaiten varmasti mennyttä kaksiviikkoista kuvaa palaute,jonka annoin Karille,kun hän kyseli miten harjoittelu on sujunut: "Katja yrittää tehdä musta oikeasti urheilijaa"

lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksyn kuulumisia

Viime päivityksestä on mennyt tovin aikaa,joten raapustetaan hieman syksyn kuulumisia.Pajulahden täysmatkan jälkeen olin useamman viikon aika väsynyt.Uskoakseni en niin kisasta vaan pitkästä ja määrällisesti kovasta harjoittelusta johtuen.Aloitin harjoittelua kisan jälkeen muutaman lepopäivän jälkeen kevyesti.Siinä pikkuhiljaa viikkojen edetessä huomasi palautumisen etenevän ja kokonaan palautumiseen meni miltei kuukausi.Pari viikkoa sitten testailin missä mennään ja esim: FTP pyörässä oli tippunut n.10% kesän tuloksista,samoin juoksun km vauhti pk lenkeillä oli n.20sek hitaampaa.Uintivauhti ei oikeastaan ollut muuttunut paljoakaan,tosin en uinut kuin 400/50m testit.Lähtötasot on kuitenkin aivan eritasolla kuin vuosi sitten,joten tästä on helppo lähteä liikkeelle.



Harjoituskuviot hakevat vielä hieman paikkaansa,joten kirjoittelen niistä sitten ovat lopullisesti saatu paikalleen.Nyt olen harjoitellut n.10-13h/vko ilman kummempaa ohjelmaa.Olen kyllä suunitellut päässä viikon etukäteen,joten ei nyt ihan summassa hutkita:)Nyt syksyllä on tarkoitus kiinnittää huomiota erikoisesti juoksuun ja olenkin jo käynyt jonkin verran radalla tekemässä vauhdikkaampia harjoituksia.Ei mitään tykityksiä vaan rentoa ja reipasta vauhtia.Fillaritreenit ovat minun osalta siirtyneet sisälle,olen jo pari viikkoa ajellut treinerillä kaikki pyöräharjoitukset.Treinerillä saa pyöräharjoitukset aivan toiselle tasolle kuin ulkona,tosin nyt kun on ollut upeita ilmoja ei niistä pääse nauttimaan,mutta kaikkea ei voi saada:)Yritän vuodenvaihteeseen mennessä nostaa FTP:n samalla tasolle kuin kesällä,silloin lähtötaso kunnon harjoittelun alkaessa ensi kesään olisi aivan uusissa lukemissa.Uinnissa syksyllä keskitytään voimaan ja tekniikkaan.



Kävin pari kertaa hieronnassa IM-kisan jälkeen ja kyllä oli tuskaa jaloissa,kun lihaskalvoja reiden sivusta yritettiin aukoa,eikä pohkeetkaan olleet mitenkään irtonaiset.Sen jälkeen otin foam rollerin kovempaan käyttöön.Minulla on sellainen Gymstickin melko pehmeä rolleri,joka sopii mielestäni aloittaessa rullailua.Pääsin kokeilemaan Triggerpointin rolleria ja siinä vasta peli!Tollasen hommasin kotiin ja olen sillä rullaillut miltei päivittäin.Yleensä juoksun jälkeen käynyt nopeasti jalat läpi ja joskus vielä uudestaan iltaisin.Kyllä on jalat ollut hyvässä kunnossa,suosittelen vilpittömästi! Suomesta en löytänyt mistään nettikaupasta,joten tilasin sen Englannista.