Uusi alku

Pitkä vuosi lähenee loppuaan. On kieltämättä ollut melkoista ylä-ja alamäkeä. Viime kirjoituksessani olin melko katkeroitunut, kun työhön paluussa oli oikeastaan seinä vastassa. Sairaslomaa on nyt 7 kuukautta takana. Se on pitkä aika, monenlaista on matkan varrella mielessä pyörinyt. Välillä vajonnut  masennukseen ja välillä ajatellut tämän olevan uusi mahdollisuus. Hetkeäkään en ole katunut, että olen avoimesti tapahtuneesta kertonut. Suosittelen avoimuutta, jos joskus joudut kokemaan jotain vastaavaa elämässäsi. Suuri kiitos kaiken kestämisestä kuuluu läheisilleni, he ovat tukeneet vaikeina aikoina. Kaikkien seurakaverien tuki on ollut myös mahtavaa, kiitos jokaiselle kaikista pienistäkin ajatuksista ja asioista, jotka ovat auttaneet jaksamaan.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Aloitin omaa valmennustoimintaa ja ohjaamaan joogaa. Syntymäpäivätkin meni ja puoli vuosisataa tuli täyteen.  Ajokortti vietiin kokonaan pois, ei enää asiaa auton rattiin, vaikka uskon liikenteessä olevan paljon huonompi näköisiäkin. Pääsin opiskelemaan Pajulahteen, VAT:n (valmentajan ammatti tutkinto) Hain sinne opiskelemaan jo ennenkuin työkuvioni selvisi ja oikeastaan kaikki kääntyi kuitenkin aivan uskomattoman hienosti. Palaset rupesivat loksahtelemaan kohdalleen ja kaikki kääntyi lopullisesti uudeksi mahdollisuudeksi. Aloitan vuodenvaihteen jälkeen työt uudestaan Pelastuslaitoksella. Minusta tulee Päijät-Hämeen Pelastuslaitoksen liikunnanohjaaja! Olen aivan mielettömän onnellinen.

Elämässäni on ollut käännekohtia suunilleen10 vuoden välein ja niin kävi taas. Nämä "muutos prosessit" ovat olleet rankkoja. Ne ovat aina alkaneet jonkinlaisena negatiivisena tapahtumana ja tämän seurauksena on alkanut tapahtua lopulliseen muutokseen johtavia asioita. Lopulta olen ollut tienhaarassa ja olen lähtenyt menemään uutta reittiä. Joka kerta muutos on lähtenyt tapahtumaan siihen suuntaan, mihin olen sitä jo pitkään mielessäni halunnut. Uskon itse, että alitajuntamme vie meitä siihen suuntaan kuin itse haluamme, tietenkin jos annamme sen vaikuttaa ja kuuntelemme omaa sisäistä ääntämme.

Nyt  kun mietin toukokuussa tapahtunutta aivoinfarktia, koen melko ristiriitaisia tunteita. Syytä ei ole siihen löydetty. Vielä on edessä tutkimus, jossa katsotaan onko sydämen kammioiden välissä reikä. Tämä voisi selittää tapahtuman, mutta on mahdollista ettei koskaan lopullista syytä löydy. Mutta ne ristiriitaiset tunteet.  Uskon siis muutokseen,  jostain täytyy luopua,  jotta se olisi mahdollinen. Minulta lähti osittain näkö, tämän seurauksena tapahtui suuri muutos elämässä juuri siihen suuhtaan mihin halusin.

Mielessäni pyörii kysymyksiä. Jos minulta olisi kysytty ennen näön menetystä olisinko valmis muutokseen elämässä, jos luopuisin osittain näöstä, vastaus olisi jyrkkä ei. Nyt olen pyöritellyt samaa kysymystä eli haluaisinko näköni takaisin ja näin palaisin vanhaan ilman muutoksia elämässäni. Vastaus on en. Jos jostain on luovuttava saadakseen uutta tilalle niin hyväksyn sen.



Hyvää vuotta 2016 kaikille, pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne.